Keskiaikaan pyöräillen

Helsingan keskiaikapäivään voi ottaa varaslähdön osallistumalla lauantaiaamuna 13.8.2016 klo 10.00 kestikievari Övre Nybackan pihalta alkavalle pyöräkierrokselle. Vaikka keskiajalla ei vielä pyöriä tunnettu, ovat nämä myöhemmän ajan kulkupelit oiva tapa päästä paikkoihin, joihin on hankala tulla autolla. Niinpä noin 11 km pitkän pyörälenkin aikana saadaan ihailla monia Vantaan keskiaikaisia kyliä, jotka ovat tavallisesti piilossa pääkulkuväylien takana.

Mårtensbyn kylän pellot auringonlaskun aikaan. Kuva Miki Wiik.

Pyöräilykierroksen aikana kuljetaan pääosin Suuren Rantatien vanhempaa linjausta, joka kulki kylästä kylään. Se on siis vielä vanhempi versio nykyisinkin maastoon merkitystä Suuren Rantatien linjauksesta, joka erottuu monin paikoin Kuninkaantie -kylttien avulla. Kyseinen Kuninkaantien reitti on kuitenkin aikansa valtaväylä, joka ohittaa monen vanhan kylän. Tien vanhempi ja alkuperäinen kylästä kylään kulkeva linjaus on hyvin hahmotettavissa Mårtensbyn ja Kirkonkylän välissä. Tätä reittiä on tarkoitus kulkea pyörän selältä tapahtuvan opastuksen aikana.

Brutubyn läpi kulkevan kapean kyläraitin toisella reunalla alkavat kylän pellot, jotka sijaitsevat alaspäin viettävässä rinteessä. Kuva Miki Wiik.

Pyöräretki siis alkaa Mårtensbyn Övre Nybackan tilan pihalta (Nybackankuja 4). Sieltä matka jatkuu Vantaankosken vanhan puusillan kautta Suurelle Rantatielle, josta pian poiketaan Vinikbyn tielle. Vinikbystä matka jatkuu Brutubyhyn. Näiden kahden kylän tiet kuuluvat varmaan Vantaan kauneimpiin teihin, joten ne ovat todella tutustumisen arvoisia.

Sillbölen ja Övitsbölen välinen tie kulkee metsikön läpi. Kuva Miki Wiik.

Brutubystä poljetaan eteenpäin kohti Sillbölen kylän vanhoja kantatiloja ja kierretään samalla Silvolan tekojärvi. Hiekkatiellä peltojen ja metsien ympäröimässä maastossa voi hyvin aistia ikiaikaista talonpoikaistunnelmaa, eikä heti tunne olevansa pääkaupunkiseudulla. Sillbölestä seuraava kylä on puolestaan Övitsböle, jonka kautta jatketaan Tolkinkylään, jossa aikoinaan asui suomenkielisten ja ruotsinkielisten Helsingin pitäjäläisten välillä toiminut tulkki. Tolkinkylän vieressä sijaitsi sitten pitäjän verot keränneen veromiehen kylä, eli Skattmansby. Skattmansbystä päästäänkin retken päätepysäkille, eli Kyrkobyhyn. Kirkonkylässä voi sitten levätä ja jatkaa päivää keskiaikaisissa tunnelmissa kun Helsingan keskiaikapäivä ohjelma- ja ruokailutarjoiluineen alkaa klo 12.

Pyöräilyretken oppaana toimii arkeologi Andreas Koivisto.

Merkityksellinen kukko

Lauantaina 13.8.2016 järjestetään Kirkonkylässä Vantaalla ensimmäistä kertaa Helsingan keskiaikapäivä. Keskiaikapäivän logossa esiintyvä kukko on merkityksellinen ja liittyy tiiviisti sekä Vantaan että koko Suomen keskiaikaan ja menneisyyteen.

Oletko esimerkiksi koskaan ihmetellyt mistä suomenkielen sana "hana" tulee? Sanan selitys liittyy Vantaan Mårtensbyn Lillaksenkin keskiaikaiselta kylätontilta löytyneeseen kukkohanaan. Esine on antanut nimensä kaikille suomen kielen hanoille, sillä Hana-sanan alkuperä on keskialasaksan kukkoa tarkoittavassa sanassa Hane. Kieltä puhuttiin yleisesti muun muassa Tallinnassa, jonne oli vilkkaat kontaktit keskiajan Vantaalta.

Lillaksen keskiaikaiselta kylätontilta löytynyt tynnyriin työnnettävä kukkohana. Olutta valutettiin sulkijassa olevasta kukosta kiertämällä. Kukkohana on mahdollisesti kuulunut tilan omistaneelle Jöran Pedersson Bondelle tai hänen pojalleen Jöran Lillelle. Kuva Riina Koivisto.

Kirkonkylästä kukkohanaa ei ole löytynyt, mutta voimme olettaa sielläkin lasketun olutta vastaavanlaisista hanoista. Olihan Kirkonkylässä 1540-luvulla jopa kuusi oluen myyntiä harjoittanutta krouvaria. Krouvareiden määrästä päätellen olutta myytiin kirkon ympäristössä ja kirkonmenojen yhteydessä paljon. Runsas oluenmyynti näyttääkin olleen ongelma, sillä Kustaa Vaasa oli vuonna 1541 kehottanut Suomessa olevia voutejaan puuttumaan yleiseen tapaan pitää krouveja kirkonmäellä ja myydä runsaasti olutta juhlapäivinä. Tämä oli kuninkaan mukaan vaarallista, eikä siitä voinut seurata mitään hyvää.

Vantaalla kukko on myös varoittanut tulevista vaaroista. Kirkonkylän suurin vartija oli nimittäin tapulin huipulla koreileva kukko. Tässä on 1900-luvun alkupuolelta kukkoon liittyvä tarina, joka on vapaasti käännetty ja lyhennelty Kyrkoby ungdomsföreningenin Lyktan-lehden numerosta 1/1926:

”16.6.1924 minä ja toinen poika seurasimme komean hirviuroksen matkaa kylässä. Hirvi sai tylyn vastaanoton pappilan hevoshaassa. Kyläkierroksen jälkeen hirvi ui joen yli Tapanilaan. Olimme hautausmaalla ja silloin kirkon vahtimestari tuli pyytämään, että auttaisimme tasoittamaan hirven jättämät jäljet ruohikolta ja käytäviltä. Silloin Nummelinin täti tuli kertomaan, että tänään aamupäivällä nuori ylioppilas on ampunut Bobrikoffia ja itseään. Siihen kirkon vahtimestari tuumasi, että oli arvannut tänään tapahtuvan jotain suurta, olihan kukko kitissyt niin kovasti. Ihmettelimme voisiko kukko sellaista tietää. Vahtimestari kertoi, että siitä lähtien kun Bobrikoff oli tullut Suomeen oli kukko kääntynyt kohti itää, Venäjää ja uhan suuntaa kohden. Keväällä 1918 kukko käänsi katseensa suoraan Helsinkiin. Silloin vakuutuin, että hän on todellakin meidän vartijamme. Viime vuosina kukko on kääntänyt katseensa kaakkoon ja lounaaseen. Aivan kuin hän katselisi rautatietä. Yrittääkö kukko varoittaa meitä asutuksesta, joka seuraa rautatietä? Toivotaan että huvila-asutus jää Helsinkiin ja tämä vanha ruotsinkielinen maaseutu saa jäädä rauhaan.”

Pyhän Laurin kirkon kellotapulin katolla oleva kukkoviiri on varoittanut kyläläisiä tulevista vaaroista. Kuva Riina Koivisto.

Helsingan keskiaikapäivänä voi itse tulla paikan päälle toteamaan minne suuntaan kukko katsookaan.

Andreas Koivisto

Uusi vuosi, uusi tutkimusprojekti

Eräs Vantaa-Seuran tehtävistä on kotikaupunkimme menneisyyden ja nykyisyyden tutkiminen. Vuosien varrella tutkimusta on tehty monin eri tavoin, mutta näkyvimmin erilaisissa projekteissa, perinnehaastatteluja nauhoittamalla tai valokuvia keräämällä. Erityisen tärkeänä on pidetty muuttuvan Vantaan tutkimusta, sillä reippaasti kasvavan kaupungin maisema ja tavat muuttuvat tiheään.

Vantaa-Seuran on aiheellista olla ylpeä tehdystä työstä. Kerätyt tutkimustiedot eivät jää lojumaan laatikoihin vaan ne pyritään aina julkaisemaan. Yhdistyksellä on siihen olemassa ainutlaatuinen väline, nimittäin oma vuosikirja Helsingin pitäjä – Vantaa. Julkaisu tallentaa korkeatasoisilla tutkimuksillaan kotiseutumme tapahtumia ja perinteitä niin menneiltä ajoilta kuin nykypäivästäkin.

Vantaalaisia joulumuistoja tallennettiin Koivukylän vanhustenkeskuksessa vuonna 2012. Muistoista syntyi Vantaan joulukuunnelma. Kuva Riina Koivisto.

Ensimmäinen vuosikirja, tai silloin vielä lehtinen, ilmestyi vuonna 1963. Kun kirja on ilmestynyt lähes joka vuosi, on koossa mittava aineisto tutkimustietoa. Niin se vain on, että melkein mitä tahansa kun Vantaalla lähtee tutkimaan, on ensin kaivettava esiin yhdistyksen vuosikirjat.

Yhdistyksessä rahoitetaan tutkimustyötä joko omasta rahastosta tai haetaan avustuksia ulkopuolisilta säätiöiltä. Vantaa-Seuran oma tutkimusrahasto kantaa edesmenneen kotiseutuneuvos Lauri Leppäsen nimeä.

Hanabölen Lill-Petas 1900-luvun alussa. Lill-Petas on yksi uuden tutkimusprojektin kohteista. Kuva Lindströmien yksityiskokoelma.

Tammikuussa 2016 yhdistyksessä alkoi uusi projekti, jossa tutkitaan Vantaan vanhoja maatiloja. Vielä sata vuotta sitten maalaiskunnan maisemaa hallitsivat metsät, peltoaukeat ja kyliin keskittynyt asutus. Lehmät laidunsivat niityillä ja auto oli harvinainen näky kuoppaisella kylätiellä. Maailman muuttuessa myös Vantaa on kasvanut. Merkkejä menneestä elämäntavasta on kuitenkin säilynyt levittäytyneen asutuksen keskellä.

Tutkimuskohteeksi on valittu muutama maatila, entinen tai nykyinen, eri puolilta Vantaata. Tällä kertaa tutkija suuntaa askeleensa tilan vanhaan päärakennukseen, asettaa nauhurin tuvan pöydälle ja antaa asukkaiden kertoa. Millaista on asua vanhalla tilalla. Miten elämä on muuttunut. Miten asuinrakennusta on muutettu mukavammaksi. Ja ennen kaikkea, miten asukkaat näkevät tulevaisuuden. Onko edellisiltä sukupolvilta perityllä ammatilla ja sukutilan mukanaan tuomilla vanhoilla rakennuksilla sijaa Suomen neljänneksi suurimmassa kaupungissa?

Projektissa selvitetään myös vanhan kestikievarin, Övre Nybackan, historiaa. Kuva Riina Koivisto. 

Tätä tutkimusta ei tarvitse aloittaa tyhjältä pöydältä. Vantaalla on tehty erilaisia rakennusinventointeja. Tärkeimpiä ovat kaupunginmuseon VAARI-projektin vanhojen rakennusten tuoreet inventointitulokset. Helsingin pitäjän kirkonkylässä viime vuosina kerätty inventointi- ja haastatteluaineisto antaa hienon vertailumateriaalin tutkimukselle. Apuna ovat myös yhdistyksen vuosikirjojen artikkelit. Lisäksi tutkimuksessa hyödynnetään arkistoista löytyviä vanhoja haastatteluita.

Kerätty aineisto mahdollistaa useamman tutkimuksen ja artikkelin. Tutkimustuloksista ainakin ensimmäinen julkaistaan, kuinkas muuten, Vantaa-Seuran vuosikirjassa Helsingin pitäjä – Vantaa 2017. Meneillään olevaa maatiloja tutkivaa projektia  tukee Aktiastiftelsen i Vanda.

Riina Koivisto

Kiitoksia ja hyvästejä

Vuosi 2015 oli Vantaalle hyvin tapahtumarikas ja hieno kotiseudun näkökulmasta. Se toi Vantaalle paljon myönteistä julkisuutta. Kaupungin suurin ja näkyvin tapahtuma oli Kivistön asuntomessut. Vanhempia ja perinteikkäämpiä kaupunginosia edusti mediassa isosti Hakunila, joka valittiin Suomen Kotiseutuliiton toimesta vuoden kaupunginosaksi. Valinta oli erityisen hieno, sillä Kotiseutuliitto oli saanut hakemuksia ennätysmäärän uuden digitaalisen hakumenettelyn myötä. Nämä myönteiset uutiset ovat merkki siitä, että Vantaalla osataan ja tehdään asioita oikein.

Helsingin pitäjä - Vantaa 2016 vuosikirjan kansi.

Vantaa-Seurassakin on tapahtunut. Minut valittiin seuran puheenjohtajaksi muutama vuosi sitten ja nyt sain seuraavan viestikapulan, kun sain kunnian seurata Jukka Hakoa yhdistyksen vuosikirjan päätoimittajana. Saappaat ovat suuret, mutta olen ottanut tehtävän mielelläni vastaan. Olihan vuosikirja juuri se asia, joka sai minut alun perin innostumaan koko Vantaa-Seurasta. Mielestäni on äärettömän hienoa ja arvokasta, että Vantaan historiaa talletetaan vuosittain tällaiseen teokseen. Ja kuten huomaatte, ammennettavaa riittää, sillä käsissänne on järjestyksessään jo 48. kirja. Jukka Hako toimi kirjan päätoimittajana vuodesta 1980 ja hänen harteillaan olivat viimeiset 35 kirjaa. Jukan aikana kirja kehittyi lehteä muistuttavasta julkaisusta kovakantiseksi ja asiasisällöltään yhä painavammaksi teokseksi. Tällainen kirja on ainutlaatuinen kotiseutujärjestöjen keskuudessa. Suuri kiitos Jukalle, hän on todella ansainnut päätoimittajan eläkepäivät!

Myös kirjan nimi koki pienen muutoksen. Vuosien varrella yhdistys on saanut palautetta siitä, että kirjan nimessä pitäisi näkyä myös Vantaan nimi. Pitkin vuotta pohdimme uutta nimeä kirjalle ja siitä järjestettii jopa nimikilpailu. Saimme hienoja ehdotuksia, mutta myös muutaman huolestuneen viestin siitä, että emme kai vaan ole poistamassa julkaisun vanhaa perinteikästä nimeä. Niinpä pitkäaikaisen vuosikirjan toimituskunnan jäsenen, Kirsti Pietilän, ehdotus uudesta nimestä, jossa Helsingin pitäjän oheen lisätään vain Vantaa, oli erinomaisen sopiva ratkaisu. Nimi on osuva myös siksi, että kirja on perinteisesti käsitellyt koko historiallista Helsingin pitäjää, eikä vain Vantaan nykyisten rajojen sisällä tapahtuvaa toimintaa. Viereisellä sivulla olevasta kartasta käyvät tarkemmin ilmi Vantaan ja Helsingin pitäjän historialliset rajat.

Pitkäaikaiset Vantaa-Seuran toiminnan sielut Lauri Leppänen (vas.) ja Jukka Hako.

Mutta mahtui vuoteen 2015 myös ikäviä uutisia. Vantaa-Seuraa kohtasi vuoden aikana kaksi erityisen ikävää asiaa, kun ensin menehtyi yhdistyksessä pitkään toiminnanjohtajana vaikuttanut Senja Hako. Myöhemmin seuraa kohtasi toinen suru-uutinen, kun saapui tieto yhdistyksen perustajajäsenen ja pitkään seuran toiminnan sieluna toimineen, kotiseutuneuvos Lauri Leppäsen, poismenosta. Heidän omistautumisensa kotiseututyölle kantaa vielä pitkään!

Andreas Koivisto

Vantaan muinaisuus myllerryksessä

Viimeisen vuoden aikana on saatu useita Vantaan muinaisuutta koskevia uusia tietoja. Uusia tutkimustuloksia on niin paljon, että voidaan jopa puhua myllerryksestä. Ensinnäkin Vantaasta tuli 20 vuotta vanhempi. Toiseksi, Vantaan tai Helsingin pitäjän juuret eivät näytäkään aiemman tutkimuksen mukaisesti olevan Hälsinglannissa Ruotsissa. Lisäksi Vantaalta on nyt aiempaa enemmän näyttöä ruotsalaissiirtolaisia edeltäneistä suomenkielisistä hämäläisistä. Vantaa-nimikin saattaa olla aina pronssikaudelta saakka.

Päätoimittaja Jukka Hako kirjoitti myös tuoreen Vantaa-Seuran vuosikirjan, Helsingin pitäjä 2015 pääkirjoituksessa Vantaan historiaa koskevista uusista tutkimustuloksista.

Vuoden 2014 alussa julkaistiin Tapio Salmisen kirjoittama kirja Vantaan ja Helsingin pitäjän keskiaika ja ruotsinkielinen versio kirjasta ilmestyy keväällä 2015. Salminen teki valtavan työn ja kävi läpi suuren määrän Helsingin pitäjän aluetta koskevia alkuperäislähteitä ja tulkitsi myös uudelleen vanhoja olettamuksia Vantaan historiasta. Ennen Salmisen työtä oli vallalla käsitys, että Vantaan aluetta koskeva varhaisin historiallinen maininta on vuodelta 1351, jolloin Padisen luostari sai lohenkalastusoikeuden Helsingan jokeen, eli Vantaanjokeen. Salmisen työn myötä kävi ilmi, että alue mainitaankin jo 20 vuotta aiemmin vuonna 1331 Helsingon, eli nykyisen Vantaan, aluetta koskevan lain yhteydessä. Voimme siis Vantaalla valmistautua juhlimaan 700-vuotisjuhlia luultua aiemmin, jo vuonna 2031!

Toinen perinteinen käsitys Vantaan varhaisuudesta on, että tänne olisi tullut keskiajan alussa ruotsalaissiirtolaisia Hälsinglannin alueelta. Tutkimus on aiemmin esittänyt, että he olisivat perustaneet kyliä ennen asuttamattomalle seudulle. Kummatkin edellä esitetyt olettamukset on kumottu viime vuosien tutkimuksissa.

On epäuskottavaa, että ruotsalaiset olisivat tulleet tänne Hälsinglannista, sillä alue oli näihin aikoihin harvaan asuttua ja se asutettiin samoihin aikoihin kuin Uusimaa. Näyttää sen sijaan siltä, että ruotsalaiset ovat tulleet Mälarenin ympäristöstä Upplannista. Se oli tiheään asuttua seutua ja sieltä johdettiin kolonisaatiota myös muualle Ruotsiin, muun muassa Hälsinglandiin. Tätä tukee myös nimistötutkija Saulo Kepsun huomiot, joiden mukaan Uudenmaan ruotsalaisnimistössä olisi viitteitä Upplannissa puhutusta murteesta. Nykyään pitäjän nimi Helsinge liitetään ruotsinkielen kaulaa merkitsevään sanaan ”hals”, joka viittaisi merenlahden kapeikkoon, jollaisia on Vantaanjoen suun tuntumassa.

Ruotsalaiset tulivat omasta näkökulmastaan katsoen uudelle maalle, siitä tulee myös maakunnan nimi Uusimaa. Kuten mainittiin, käsitys asumattomasta Uudestamaasta ruotsalaiskolonisaation aikoihin on kuitenkin saanut kyytiä viime vuosina. Keskiaikaisia kyläpaikkoja on tutkittu yhä enemmän ja samalla on löytynyt todisteita paikalla ennen ruotsalaisia asuneista ihmisistä, hämäläisistä. Esimerkiksi Vantaan Länsisalmen Gubbackasta löytyi 900-luvun lopulle ajoittuva pajarakennelma. Se todistaa paikalla asutun jo kauan ennen ruotsalaissiirtolaisten oletettua saapumista 1200-luvun lopulla.

Vantaan Länsisalmen Gubbackasta löydettiin muun muassa 900-luvun loppuun ajoittuva sepänpaja. Kuvassa tutkitaan keskiaikaiseen rakennukseen liittyvää kiveystä.

Myös Vantaan suomalaisperäinen paikannimistö kertoo seudulla asuneen suomenkielistä väestöä jo ennen ruotsalaisten saapumista. Näyttää nimistössä olevan jälkiä jopa monia tuhansia vuosia vanhasta asutuksesta. Tuore väitöstutkimus liittää Vantaanjoki-nimen saamen kieleen, jota puhuttiin myös täällä Etelä-Suomessa pronssikaudella, yli 3000 vuotta sitten. Tällöin Suomeen saapui uutta väestöä idästä Uralin suunnalta ja tämä lienee ensimmäinen kerta, kun maassamme puhuttiin etäästi suomea muistuttavaa kieltä.

Väitöstutkimuksessa esitetyn teorian mukaan Vantaa-nimi olisi perua kantasaamesta. Siinä Vantaanjoki liitetään kantasaamen sanaan Vȧncȧsjo̭ kḙ, kantasuomessa vastaava sana on Vantasjoki, jonka vertauskohtina ovat Rovaniemellä sijaitsevat Vanttauskoski, Vanttausjärvi ja Vanttausjoki. Nimessä on kantasaamen vȧncȧtȧk-sana, joka tarkoittaa liikkumista joen yli. Nimitystä voidaan verrata nykysuomen taipale-sanaan, joka tarkoittaa suunnilleen samaa asiaa ja joka esiintyy monissa jokien nimissä. Nimitys liittyisi Vantaanjoen lukuisiin koskipaikkoihin joita ei voi veneellä ylittää. Perustuen kielelliseen kehitykseen muissa vastaavanlaisissa sanoissa, väitöskirjan tekijä ei pidä uskottavana, että Vantaa-nimi olisi johdettu Vanaja-sanasta, niin kun on aiemmin uskottu.

Kuten kaikesta yllä kirjoitetusta voidaan todeta, historiantutkimus Vantaalla elää ja voi hyvin. Katsottavaksi jää tuleeko uusia historioitsijoita tai muita tieteentekijöitä, jotka kumoavat nämä olettamukset vai löydämmekö kenties pitävämpiä todisteita vahvistamaan nyt esitettyjä faktoja. Mielenkiinnolla jäämme odottamaan mitä tuleva tutkimus tuo tulleessaan!

Andreas Koivisto

Ovet ovat jälleen auki Övre Nybackassa

Övre Nybackassa vietettiin avajaisia toukokuun lopulla. Vantaa-Seura on vuokrannut tilan Vantaan kaupungilta ja siellä on jälleen mahdollista järjestää erilaisia juhlatilaisuuksia. Avajaisista huolimatta kyseessä ei ole mikään uutuuttaan loistava tila, vaan uudelleen käyttöön otettu maatilan vanha päärakennus. Talon vanhimpien osien pitäisi olla 1700-luvulta ja lisäosien 1800-luvulta, joten mistään nuorukaisesta ei tosissaan ole kyse.

Juhlaväki kuuntelee puheenjohtajan ja toiminnanjohtajan puheita Övre Nybackan avajaisissa. Kuva Matti Kolho.

Vuosien saatossa talossa on ehtinyt tapahtua yhtä sun toista. 1980-luvulta alkaen talo on ollut Vantaan kaupungin omistuksessa ja toiminut juhlatilana aina vuoteen 2009 saakka. Viime vuodet Övre Nybacka on ollut tyhjillään ja vailla käyttöä. Talon viimeinen isäntä, Emil Rosenström, toivoi tilasta museota. Hyvin säilyneestä vanhasta pihapiiristä huolimatta näin ei käynyt, mutta Emilin toive ei kaikunut täysin kuuroille korville. Övre Nybackan naapurissa on kuin onkin toiminut vuodesta 2006 lähtien Helsinge Lantmannagilletin alainen Maatalousmuseo. Museon päärakennukset, Emil ja Maiju, on nimetty Övre Nybackan viimeisen isännän ja emännän mukaan.

Övre Nybackan käyttö juhlatilana sopii hyvin historialliseen jatkumoon. Talon on todettu sopivan häidenviettopaikaksi ajan saatossa jo moneen kertaan. Talon tyttärien häitä on nimittäin perinteisesti juhlittu tilalla. Lisäksi Övre Nybacka on toiminut kestikievarina aina 1900-luvun alkuun saakka. Martinkylässä, jossa Nybacka sijaitsee, on ollut kievari jo pitkään. Aina kievari ei kuitenkaan ole sijainnut Övre Nybackassa. 1700-luvun kartalla voidaan nähdä kievarin sijaitsevan aivan Vantaanjoen ylittävän sillan läheisyydessä, nykyisen vanhan Viilatehtaan kupeessa.

Övre Nybackan päärakennus. Rakennuksen vanhin osa on 1700-luvulta. Kuva Riina Koivisto.

Itse Martinkylä on vanha perinteinen kylä, jonka juuret ovat keskiajalla. Martinkylän hyvin säilynyt maalaismaisema muodostaa Vantaanjoen ja Brutubyn (Voutilan) kanssa kokonaisuuden, joka on Vantaan kauneimpia kulttuurimaisemia. Nykyään Martinkylää paremmin tunnetaan nimenä ehkä Martinlaakson asuinalue, joka on itse asiassa rakennettu juuri Övre Nybackan vanhoille maille.

Övre Nybackaan liittyy kulttuurisia seikkoja, jotka ovat hyvin lähellä Vantaa-Seuran omia arvoja. Vaikka tilan vuokraaminen kaupungilta ja sen ottaminen Vantaa-Seuran vastuulle onkin vaatinut meiltä erittäin suuria voimanponnistuksia, toivon ratkaisun olevan hyvän kaikille osapuolille. Tilan ei tarvitse enää olla tyhjillään ja Vantaa-Seura saa kaupunkiin oman tukikohdan täysin sen arvoja vastaavasta tilasta. Nyt upea tila saadaan kaikkien vantaalaisten käyttöön, sillä Vantaa-Seura pyrkii järjestämään Övre Nybackassa säännöllisesti avoimia yleisötilaisuuksia. Näitä ovat esimerkiksi ohjelmalliset avoimien ovien päivät, joita järjestetään joka kuun ensimmäisenä tiistaina.

Andreas Koivisto

Vantaan nimeä ja identiteettiä etsimässä

-->

Viime aikoina on pohdittu vantaalaisten identiteettiä jopa kahdessa eri seminaarissa. Ensin Vantaan kaupunginmuseo järjesti 24.1.2013 Tikkurilan lukion auditoriossa tapahtuman nimeltä ”Mistä oletkaan kotoisin?” ja viimeksi 6.4.2013 Vantaan kansanperinteen ystävien 25-vuotisjuhlissa kaupungintalolla pohdittiin mitä vantaalaiset ajattelevat itsestään. Mistä johtuu, että Vantaalla joudutaan vielä niin paljon miettimään omaa identiteettiä?

Vastaus saattaa löytyä historian syövereistä. Tarkastellessa kaupungin menneisyyttä ei tarvitse mennä kauaskaan historiassa kun huomaa, että Vantaa on kaupungin nimenä hyvin nuori. Vasta 1970-luvulla entisestä Helsingin pitäjästä ja maalaiskunnasta tuli Vantaa. Sitä ennen Vantaana oli pidetty lähinnä nykyisen Vantaankosken ympäristössä sijainnutta aluetta, joka oli saanut nimensä Vantaanjoen varteen 1800-luvulla perustetun Vantaan ruukin mukaan.

Kun katsotaan vielä kauemmas historiaan, voidaan huomata, että Vantaa-nimi kuvasi pitäjän Kirkonkylää ja sen ympäristöä. 1600-luvun oikeusasiakirjasta nimittäin selviää, että pitäjän suomenkieliset asukkaat kutsuivat Kirkonkylää Vantaan kyläksi ja siellä sijainnutta kirkkoa Vantaan kirkoksi. Lähteen mukaan aluetta oli kutsuttu Vantaaksi ikuisista ajoista lähtien. Tämän historiallisen taustan tiedosti myös entinen kunnanjohtaja Lauri Korpinen, joka oli pääsyyllinen siihen, että uusi kaupunki nimettiin lopulta Vantaaksi.

Kuva keväisestä Kirkonkylästä huhtikuussa 2013. Taustalla näkyy Pyhän Laurin kirkko, jota pitäjän suomenkieliset asukkaat vanhan tiedon mukaan kutsuivat vielä 1600-luvulla Vantaan kirkoksi. Kuva Riina Koivisto.

Sekä Vantaan alueella että nimellä ovat juuret syvällä historiassa. Vantaalla on ollut pysyvää asutusta ainakin rautakauden lopulta nykyaikaan. Vantaalta on löydetty myös runsaasti kivikautisia asuinsijoja. Jo tuolloin, monia tuhansia vuosia sitten, Vantaan alueella näyttää olleen kaksi keskuspaikkaa kahden vanhan jokiuoman ympärillä. Toinen keskuspaikka sijaitsi nykyisen Myyrmäen lähettyvillä Mätäojan laaksossa ja toinen nykyisen Tikkurilan itäpuolella Keravanjoen rannalla Maarinkunnaalla. Tikkurilan ja Myyrmäen ympäristöt olivat siis alueen keskuspaikkoja jo kivikaudella.

Vaikka Vantaalla ovatkin pitkät ja paksut historialliset juuret, ei se automaattisesti luo vantaalaisille omaa identiteettiä. Vantaalle on sotien jälkeen muuttanut paljon ihmisiä ja kaupunki on kasvanut roimasti viimeisen puolen vuosisadan aikana. On selvää, että identiteetin muodostuminen vie aikansa, etenkin siinä tapauksessa että kaupunkiin on tullut runsaasti uutta väestöä. Vanhemmat eivät ole osanneet kertoa lapsilleen uudesta kotikaupungistaan samalla tavalla kuin jos olisivat asuneet seudulla jo monen sukupolven ajan. Vantaalle kuitenkin syntyy koko ajan uusia sukupolvia, jotka ovat paljasjalkaisia vantaalaisia. Heillä on aivan eri lähtökohdat viedä vantaalaisidentiteettiä eteenpäin omille lapsilleen.

Identiteetiä ei kuitenkaan luoda tyhjästä, myös kaupungin ja järjestöjen pitää kantaa kortensa kekoon. Vantaan menneisyys ja hienot historialliset paikat on tuotava paremmin kaupunkilaisten tietoisuuteen. Asukkaille pitää tarjota pääsy upeisiin luontokohteisiin sekä tarjota kunnolliset puitteet kulttuurin ja urheilun harrastamiselle. Asukkaiden tulee itse tuntea olevansa osa toimivaa ja hienoa kaupunkia. Vantaa on täynnä potentiaalia ja kaupunkilaisille on annettava aiheita olla ylpeitä kotikaupungistaan. Tämän vuoksi toivoisin kaupunginkin satsaavan tulevaisuudessa hieman enemmän kulttuuriin. Vuonna 2010 tehdyn selvityksen mukaan Vantaa nimittäin käytti Suomen suurista kaupungeista suhteellisesti kaikkein vähiten rahaa kulttuuriin asukasta kohden (Vantaan Sanomat 6.9.2012).

Andreas Koivisto