torstai 22. syyskuuta 2022

Kesä tuottajaharjoittelijana – Helsingan keskiaikapäivä 2022

Oli maaliskuun loppu ja olin juuri saanut päätökseen kulttuurituotannon opiskeluihini kuuluvan projektityön. Pikkuhiljaa olin alkanut etsiä itselleni seuraavaa harjoittelua tai projektityötä, kun kumppanini eräänä iltana hihkaisi toisesta huoneesta löytäneensä minunlaiselle kuulostavan projektin. Menin hänen luokseen ja näin edessäni Helsingan keskiaikapäivän julkaiseman ilmoituksen, jossa etsittiin kulttuurituotannon opiskelijaa tuottajaharjoittelijaksi tapahtumaan. Näin kuulin ensi kertaa Helsingan keskiaikapäivästä! 


Kuva: Olli Leino

Muistan ihmetelleeni, kuinka kulttuurin ja historian ystävänä en ollut aiemmin löytänyt tätä tapahtumaa ja aloin samoin tein kirjoittaa hakemusta paikasta. Samalla huomasin kauhukseni, että virallinen haku harjoitteluun oli mennyt umpeen jo edellisenä päivänä, mutta päätin kuitenkin kokeilla onneani ja lähetin hakemukseni eteenpäin. Onneksi teinkin näin, koska nopealla aikataululla pidetyn haastattelun jälkeen olinkin jo kohta mukana kasaamassa vuoden 2022 mallia Helsingan keskiaikapäivästä! 

Nyt kirjoittaessani tätä blogia voin sanoa, että se alitajuinen tunne, joka sai minut alun perin kiinnostumaan tapahtumasta, oli oikeassa. Miten mielenkiintoinen reissu tästä kokonaisuudessa tulikaan! Vietimme Helsingan keskiaikapäivää Pyhän Laurin kirkon ympäristössä 13.8.2022 ja tunnelmat tapahtuman osalta ovat vieläkin oikein lämpimät. Tänä vuonna tapahtuma oli mahdollista järjestää ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2019 täysimittaisena, ilman pandemia-aikana voimassa olleita säädöksiä ja rajoituksia tapahtumille. Tämä näkyi suuresti sekä tapahtuman suunnittelussa ja toteutuksessa, että myös keskiaikapäivän tekijöiden ja kävijöiden mentaliteetissa, kun ovet mahdollisuuksille olivat jälleen auki! 

Ilkka Helsingassa. Kuva: Riina Koivisto

Oma osuuteni tapahtuman toteutuksessa alkoi varsinaisesti haastatteluni jälkeen kesäkuun alussa. Kävin  lyhyen perehdytyksen Vantaan kaupungin tuottajien johdolla ja tämän jälkeen siirryin Vantaa-Seuran Riinan opastuksen ja ohjeistuksen alle. Työtehtäviini kuului alkupuolella projektia muun muassa tapahtuman ohjelman selvittäminen ja alustava suunnittelu, myyjien ja esiintyjien kontaktointi, sekä osittainen somen hoito. Tämän lisäksi aloin alustavasti kilpailuttamaan ja etsimään alueelle hankittavia välineitä, kuten bajamajoja ja niin edelleen. 

Projektin alkupuolen tehtävät olivat loistava tapa päästä sisään tapahtuman henkeen ja toimintamalliin. Alkupuolen tehtävistä erityisesti minulle jäi mieleen markkinamyyjien jaottelu ja myyjävalintojen alustava tekeminen, joka osoittautui toisaalta varsin helpoksi ja toisaalta haastavaksi. Tapahtumaan oli hakenut myyjäksi todella paljon kiinnostuneita toimijoita. Tämä oli suuri ilo huomata, sillä se helpotti tilannetta itsessään jo sillä, ettei myyjiä tarvinnut lähteä suuremmin etsimään. Hakijoiden suurella määrällä oli kuitenkin myös oma kääntöpuolensa, eikä kaikki hakijoita ollut mitenkään mahdollista saada mahtumaan käytössä olevalle markkina-alueelle. Hakijat olivat hyvin tasavertaisia, minkä johdosta jouduimme tekemään hyvinkin vaikeita ja ikäviä päätöksiä myyjien karsinnassa. 


Kuva: Olli Leino

Hyvin pian tapahtuman alustavien suunnitelmien ja runkojen luomisen jälkeen suurin osa työkumppaneistani ja ohjaajani Riina jäivät heinäkuun ajaksi kesälomalle. Tämä toi mukanaan oman jännityskertoimensa omaan työskentelyyni, koska olin ollut mukana tapahtuman tuottajatiimissä vasta vajaan kuukauden. Onnekseni työkumppanini lupasivat olla puhelimen päässä tavoitettavissa, jos minulle tulisi jotain akuuttia kysyttävää. Heinäkuun aikana työtehtäväni liikkuivat aluksi suuresti somen ja tapahtuman verkkosivujen päivittämisen ympärillä. Lisäksi keskityin esiintyjien kanssa kontaktissa olemiseen, jotta tapahtuman ohjelma pysyisi ajan tasalla ja jotta osaisimme hankkia heille tarpeiden ja toiveiden mukaiset puitteet. Tänä aikana aloin myös huolehtimaan yhteydenpidosta tapahtumaan ilmoittautuneisiin vapaaehtoisiin sekä jaottelemaan heitä työtehtävien mukaan. 

Kun heinäkuu liikkui eteenpäin ja ihmiset alkoivat palaamaan kesälomiltaan töihin, aloimme saman tien tekemään tapahtumalle aluekarttaa, sekä suunnittelemaan konkreettisesti, kuinka markkinamyyjät asetettaisiin alueelle, kaiken muun ohjelman sekaan. Tämä oli ehdottomasti tehtävä nopeasti, sillä myyjille tiedon saamisen lisäksi aluesuunnitelmia piti liittää muun muassa lupahakemuksiin, joita tapahtuman tuottaja Elina Terävä hoiti pääasiallisesti. 

Tässä vaiheessa myös tapahtuman ohjelmassa alkoi ilmetä yllättäen pieniä muutoksia, mutta onneksi mitään suurempia perumisia tai vastaavaa ei kuitenkaan tullut. Epäselvyyttä oli kuitenkin esim. tiettyjen esiintyjien tilan ja välineiden tarpeessa, mikä aiheutti hieman säätämistä itsessään. 

Ohjelman ja markkinoiden järjestyksen selvittyä jäljellä oli enää loppuvalmistelut, sekä vapaaehtoisten ohjeistaminen ja tiimeihin jakaminen. Tapasimme vapaaehtoisten kanssa noin viikkoa ennen keskiaikapäivää Helsingin pitäjän kirkonkylässä ja kävimme tapahtumapäivän suunnitelman läpi. Heidän kanssaan keskustellessa selvisi vielä muutamia puuttuvia asioita alueelta, kuten yleisöä ja myyjiä ohjeistavia kylttejä parkkipaikoille ja WC-tiloihin. Onneksi vapaaehtoisista löytyi osaavia tekijöitä, joilla oli mahdollisuus kotona painaa laadukkaita kylttejä. Näin ollen minun tehtäväkseni jäi tehdä kylttien grafiikka ja lähettää ne heille painoon. 

Kun viimeiset valmistelut olivat takana, olikin jo aika iskeä tapahtuma alueelle Pappilan puistoon. Kävimme tapahtumaa edeltävänä päivänä alustavasti rakentamassa ja merkitsemässä aluetta ja kiirehdimme koteihimme lepäämään seuraavan päivän pitkää koitosta varten. Mutta ennen tätä päädyin kuitenkin vielä vahingon kautta tuuraamaan tapahtumassa esiintyneen Soldans-tanssiryhmän kenraaliharjoituksissa, kun heidän performanssiinsa kuulunut viirinkantaja oli kadonnut paikalta. Olin päivän päätteeksi jättämässä heille hankkimaani akkukäyttöistä PA:ta, kun kohta olikin itse keskellä keskiaikaisen tanssin sydäntä! Onneksi minulle annettu homma oli sen verran simppeli, että toivon mukaan selvisin siitä ilman suurempaa tuhoa, mutta tämä oli hauska käytännön esimerkki siitä, mihinkä tuottajana parhaimmillaan voi päätyä hostatessaan ja esiintyjien tarpeita täyttäessään! 


Kuva: Olli Leino

Vihdoin tapahtumapäivän valjetessa saavuimme alueelle ajoissa vapaaehtoisten kanssa rakentamaan alueen loppuun. Pikapikaa ennen klo 11:sta ja tapahtuman virallista starttia vaihdoimme itsellemme tapahtuman teemaan sopivammat vetimet. Tämä olikin hauska kokemus ja oli hienoa nähdä, kuinka alueella lähes kaikki työntekijät, myyjät ja esiintyjät olivat pukeneet tunnelmaa, teemaa ja immersiota ylläpitävät asut, sekä koristaneet kojunsa tapahtuman ajankuvaan kuuluvasti! 

Kuva: Olli Leino


Oma vastuualueeni tapahtuman virallisen käynnistymisen jälkeen oli pääosin pitää huolta Kyrkoby Skolan pihaan järjestetyn lastenalueen toiminnasta. Tämä piti sisällään muun muassa alueen esiintyjien ohjeistamista sekä aina tarpeen mukaan heidän käytännön tarpeidensa ja ongelmiensa ratkaisemista. 

Päivä alueella menikin nopeasti eteenpäin ja pian olimmekin jo saaneet tapahtuman päätökseen ja aloimme purkamaan aluetta. 

Kuva: Olli Leino

Tällä hetkellä meillä ei ole enää tämän vuoden tapahtuman tiimoilta jäljellä muuta kuin loppurutistukset muun muassa raporttien ja selvitysten muodossa ja harjoitteluni päätepysäkki alkaa näkymään pikkuhiljaa ikkunasta. Kaiken kaikkiaan minun on todettava, että kolme kuukauttani Helsingan keskiaikapäivän mukana olivat varsin opettavat ja erilaiset, mitä olin aiemmissa töissäni tai projekteissani pääsyt tekemään. 

Kolme kuukautta tapahtuman kyydissä myös vilahtivat suorastaan pelottavalla vauhdilla ohi, mikä mielestäni kertoo hyvin, että projektissa viihtyy helposti uutenakin jäsenenä mukana! 

Tapahtumaa voin suositella harjoittelu- tai projektipaikaksi oikeastaan kelle vain vaikkapa kulttuuri- tai matkailualan opiskelijalle, jota kiinnostavat aiheet tapahtumatuotanto, historia ja kaupunkikulttuuri! 

Mukavaa syksyä kaikille! 

Ilkka Nanouche 22.8.2022

Ilkka Nanouche on Metropolian kulttuurintuotannon opiskelija ja muusikko, joka soittaa Luukas Oja –nimisessä rock-yhtyeessä. 

Vantaan kaupunki palkkasi vuoden 2022 Helsingan keskiaikapäivään yhden tuottajaharjoittelijan osa-aikaisesti kolmen kuukauden ajaksi avuksi Vantaa-Seuralle suurtapahtuman järjestämiseen ja toteuttamiseen. Vantaa-Seura kiittää Ilkkaa ja Vantaan kaupunkia suuresta avusta onnistuneen keskiaikapäivän tuottamisessa!

keskiviikko 3. elokuuta 2022

Valtakunnalliset kotiseutupäivät 12.-15.8.2021 Oulussa

Kulttuuri-ilmastonmuutos – Mun Oulu

Kulttuuritalo Valveen ja Hallituskatu

 


Eurooppalainen asiantuntijaraati valitsi kesäkuussa Oulun vuoden 2026 Euroopan kulttuuripääkaupungiksi. Kulttuuripääkaupunkivuoden teema on kulttuuri-ilmastonmuutos. Sama ajankohtainen teema oli myös Oulun valtakunnallisten kotiseutupäivien teemana elokuussa. Oulu on Suomen viidenneksi suurin kaupunki, asukkaita on 208 000. Oulun kaupungin elinvoima perustuu myös historiaan ja aktiiviseen vuorovaikutukseen maakunnan kanssa.

Tytti Tuppurainen ja Kauko Röyhkä kotiseutupäivien tähtivieraita Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen muistutti tervehdyksessään siitä, miten vankan perustan kotiseutu tuokaan maailman muutoksissa ihmisille. Ministeri Tuppuraisen koti on Oulussa ja hän toimi myös päivien suojelijana. Muusikko-kirjailija Kauko Röyhkä toimi ensimmäistä kertaa matkaoppaana muistojen Oulussa. Röyhkä vei matkustajat bussiretkelle nuoruutensa Ouluun, keskustelukumppanina oli ohjaaja Janne Kuustie. Bussiretki vehreässä ja vesien ympäröivässä Oulussa oli ainutlaatuinen kokemus, kepeää ”äijien” jutunkerrontaa ja tarinointia, karsiakin kieltä, mutta tunteenpaloa nuoruusvuosien kehittyvästä Oulusta 1960-70 -luvuilla. Röyhkä myös lauloi päivillä ja fanit halusivat kilvan yhteiskuvaan. Tarinan kerronnassa oli viittauksia Röyhkän muistelmiin 1 ”Marjatan poika” (Dodenco Oy 2019). ”Ja miten minusta tuli friikki, joka leikkasi itselleen sänkitukan ja alkoi käyttää kirpputorilta ostettua pukua ja kravattia”.

Muusikko-kirjailija Kauko Röyhkä kiertoajeluoppaana


Omat juuremme tuntien meidän on myös helppo katsoa luottavaisin silmin niin toisiamme kuin tulevaan. Oulu kehittää digitaalisuutta ja osallisuutta teknologiakaupungissa, kertoi kaupunginjohtaja Päivi Laajala. Myös ikäihmiset ovat voimavara, kuten esimerkiksi Euroopan kulttuuripääkaupunkihakemuksen valmistelussa. 



Oulun kirkko valmistui 1777, 1822 palon jälkeen rakennettiin uudelleen, arkkitehtina Carl Ludvig Engel, runkona alkuperäiset kiviseinät. Valmistui 1832, torni 1845. 

Vuosikokouksen antia

Kotiseutuliiton vuosikokouksessa Suomen Kotiseutuliiton hallituksen jäsen, kotiseutuneuvos Jukka Hako Vantaalta esitteli liiton toiminnan päälinjat: Kestävyys, nuoret, vuorovaikutteisuus ja talous. Suomen kotiseutuliiton vuosikokous kävi alustuksen pohjalta vilkkaan keskustelun ja päälinjoja pidettiin hyvinä. Vuosikokouksen julkilausumassa korostettiin monikotiseutuisuutta. Monilla ihmisillä on useampi kotiseutu ja se on mahdollisuus. Kulttuuri pysyy elävänä olemalla avoin uusille ihmisille ja ajatuksille. Kulttuuriperintötyö edistää ihmisen hyvinvointi. Ihminen sitoutuu kulttuurityöhön jaettujen kokemusten, elämysten sekä paikkojen ja tarinoiden sisältämien merkitysten kautta. Osallisuus ja yhdenvertaisuus nousivat esiin Oulun Kotiseutupäivien keskustelussa valtion kulttuuriperintöstrategiatyön pohjaksi. 

4)	Jukka Hako ja Riitta Salasto Kotiseutupäivillä, taustalla Oulun kaupunginteatteri keinotekoisella Vänmannin saarella, valmistui 1972, remontoitu 2000-luvulla.

Jukka Hako ja Riitta Salasto Kotiseutupäivillä, taustalla Oulun kaupunginteatteri keinotekoisella Vänmannin saarella, valmistui 1972, remontoitu 2000-luvulla. 

Käpylä-Seuran edustajat puheenjohtaja Tintti Karppinen ja Risu Karppinen kukitettiin Vuoden kotiseutuyhdistyksenä. Varsinainen palkinto oli annettu kesäkuussa. Vilkkaasti toimiva Käpylä-Seura on yksi Helsingin vanhimmista kaupunginosayhdistyksistä. Käpylä-Seura tunnetaan mm. eMuseo-mobiilisovelluksesta tai joulukalenterista. Tärkeitä hankkeita ovat Onnentien koulun säilyttäminen ja Käpylinnan uimahallitilojen palauttaminen asukkaiden käyttöön. 

Antoisia retkiä Oulun historiaan 

Kotiseutupäivät järjestivät useita retkiä mm. Kierikkikeskuksen kivikauden kylään, Pateniemeen ja Haukiputaalle. Turkansaaren ja Siikasaaren ulkomuseoretkellä tutustuttiin pohjoispohjalaiseen talonpoikaiseen rakennuskulttuuriin, Oulujokivarren elinkeinoihin, maatalouteen, lohenkalastukseen, tervanpolttoon ja metsä- ja uittotyöhön aina 1600-luvulta alkaen. Turkansaaren alue (kolme saarta) on osa valtakunnallisesti arvokasta Oulujoen laakson maisema-aluetta.

 Oulunjoki Turkansaaren sillalta.

Turkansaaren kylän kirkko. Rakennettiin markkinapaikalle, vihittiin uudelleen käyttöön 1925. Oli välillä muualla Oulunjoen suistossa varastona ja hevostallina. Pelastajana tohtori Östen Elfving. 

Venekatos Turkansaaressa kertoo tervataloudesta.

  Tukkimiesten kämppä

Turkansaaren kuusimetsää 

Tervahauta


Isovihan aika 1713-1721 koetteli etenkin Pohjois-Pohjanmaata. 300 vuotta sitten Pohjanmaalla tehtiin hirmutöitä, joista nyt tuomittaisiin kansanmurhana. Ruotsi oli 1600-luvun lopussa Pohjois-Pohjanmaan valtias. Se oli valloittanut myös laajoja maa-alueita niin Baltiasta kuin Pohjois-Saksastakin. Venäjän keisari Pietari Suuri käski tuhota Pohjanmaan rannikon totaalisesti, niin ettei Ruotsin armeija enää koskaan tunkeutuisi itää kohti. Pohjan sodan 1700-1721 myötä Ruotsin aika suurvaltana päättyi ja valta-asetelma Itämeren alueella muuttui jälleen. Venäjästä tuli suurvalta.

Huippuvierailuesitys- Flow-sirkus 

Follow Me Sirkuskierros alkoi Kulttuuritalo Valveen pihasta. Follow Me by Be Flat parkourhenkisessä teoksessa belgialaiset urbaanit akrobaatit Ward Mortier ja Thomas Decaesstecker kutsuivat yleisön seuraajina jännittävälle matkalle lähikortteleihin ja kaupunkitilaan kokemaan se uudella tavalla. Kadut toimivat näyttämönä, rakennusten julkisivut lavastuksena, mukulakivikadut tanssilattiana ja liikenteestä saatiin äänimaisemaa, rummut kumisivat lopussa. Sirkusvierailu toteutettiin Oulun Kotiseutupäiville ja Oulun juhlaviikkojen ohjelmistoon yhteistyössä helsinkiläisen Cirko – uuden sirkuksen kanssa. Oulu on tapahtumien ja kulttuurin kaupunki, rotuaarilla tapahtuu. 

 Sirkus kaupunkitilassa






Teksti ja kuvat Riitta Salasto.

Seuraavat kotiseutupäivät  ovat Rovaniemellä perjantaista sunnuntaihin 9. —11. syyskuuta 2022. Ilmoittautua ehtii mukaan 21.8.2022 saakka!

tiistai 7. kesäkuuta 2022

Vantaa-neuleet lämmittävät myös kesällä!

Tämä kesä ei ainakaan vielä vaikuta yhtä helteiseltä kuin edeltäjänsä. Ei ole ollut yhtään liian kuuma neuloa villasta, joten moni meistä on jatkanut sukkien ja islanninpaitojen neulomista.

Joko olet neulonut Vantaa-sukat tai Vantaa-paidan?

Olisi kiva saada nähdä, millaisia väriyhdistelmiä olet käyttänyt! Näin yhä useampi voisi uskaltautua oman Vantaa-neuleen toteuttamiseen. Voit valita, miten jaat kuvan omasta neuleestasi: Voit lähettää sen sähköpostilla osoitteeseen elina.terava(at)vantaaseura.fi, jolloin voimme liittää sen myöhempään blogitekstiin. Tai voit postata kuvan omaan someesi tunnuksilla #vantaavillapaita #vantaasukat #vantaaneule @vantaaseura, jolloin voimme jakaa postauksesi edelleen Vantaa-Seuran sometileillä. Muita neulojia kiinnostavat myös tiedot langasta ja värinumeroista, jos ne ovat tiedossasi.

Mistä kuviot neuleisiin?

Minulta on kysytty, mistä ideat neulekuvioihin tulevat.

Käytän neuleissa paljon luontoaiheita, ja teen mielelläni kuvioita, jotka muodostavat jonkin tarinan. Yleisnimi #lorusukat syntyi, kun suunnittelin kuvioita Lennä, lennä leppäkerttu –lorun innoittamana, ja toisia, joissa mesiläiset lensivät apilankukilta hunajakennoillensa, jolloin Uppo-Nallen runo alkoi pyöriä mielessäni. Hyönteiset, kukat ja muut pienikokoiset kuva-aiheet on verraten helppo sommitella neuleessa toteutettaviksi.

 Vantaa-neuleisiin päätyivät monista inspiroivista vaihtoehdoista PyhänLaurin kirkon uugoottilaisten ikkunoiden muodot, sekä Helsingin pitäjän kirkonkylän pappilan puistosta arkeologisissa kaivauksissa löytyneiden veitsien hopea- ja pronssikoristeiden lilja-ja köynnöskuviot. Niiden ansiosta kuviot ovat varsin ajattomat ja tyylikkäät, ja kertovat alueen tarinaa. Paksulla langalla kuvioiden saaminen tasan eri kokoihin vaatii kuitenkin paljon laskentatyötä.

Kuva: Vantaa-paidan kuvioita

Käytän mieluiten luonnonväreillä värjättyjä lankoja ekologisista syistä; synteettiset värit kun ovat lähes kaikki raakaöljyperäisiä. Valitsin alun perin värisävyt Vantaa-neuleisiin siten, että langat voisi värjätä myös itse. Lankojen värjääminen luonnonväreillä on myös vuoden2022 käsityötekniikka! Seuraavaksi annan vähän vinkkejä luonnonvärjäämiseen. Helsingan keskiaikapäivänä 13.8.2022 voit tulla tutustumaan värjäysperinteeseen näytöksessä, jonka pitävät Värjärikillan aktiiviset värjärit. Luonnonvärjäystä tiedetään Suomessa harrastetun ainakin keskiajalta asti.

Värjäisitkö lankasi itse?

Ennen värjäämistä langat täytyy purettaa, jotta väri kiinnittyy niihin pysyvästi. Villalankoja ja sukkalankoja puretettaessa käytetään useimmiten alunaa (kaliumalumiinisulfaattia). Peruspuretuksessa alunaa liuotetaan lämpimään veteen 10 % lankojen kuivapainosta (esimerkiksi 500 g villalankaa, 50 g alunaa, jota saa tilata edullisesti värjäystarvikkeita myyvistä verkkokaupoista). Sitten lisätään langat, nostetaan lämpötila 80°C:seen, ja pidetään siinä tunnin verran. Langat puristetaan kevyesti melko kuiviksi, jonka jälkeen ne voi värjätä. Lankojen voi myös antaa kuivua purettamisen jälkeen ja värjätä ne vasta myöhemmin, vaikka vuosienkin kuluttua. Puretus pysyy langoissa.

Kuva: Puretettuja lankoja selvittämässä

Puretetut langat laitetaan kasveista tai sienistä keitettyyn väriliemeen. Kannattaa varoa suuria lämmönvaihteluita, jotta villa ei ala huopua. Liemi lankoineen lämmitetään jälleen 80°C lämpötilaan, ja annetaan vaikuttaa tunti. Langat voi jättää jäähtymään liemeen vielä yön ajaksi, se parantaa värin kiinnittymistä. Seuraavana päivänä langat huuhdellaan ja viimeiseen huuhteluveteen lisätään loraus etikkaa, joka neutralisoi pH:n villalle ominaiseksi. Luonnonvärjätyt tuotteet kannattaa aina pestä neutraalilla villanpesuaineella, jotta värit eivät muuttuisi.

Ruskeata voi värjätä keräämällä maahan pudonneita lepän käpyjä kaksinkertaisen määrän siihen nähden, minkä verran lankoja aikoo värjätä (esimerkiksi 100 g villalankaa, 200 g kuivia lepänkäpyjä). Myös kuivista kuusenkävyistä saa ruskeata, mutta riesana mukaan tulee pihkaa, joten sitä en suosittele. Käpyjä liotetaan yön yli, ja keitetään pari-kolme tuntia värin irrottamiseksi. Liemi siivilöidään, ja sitten se on valmis värjäämiseen. Kasveja ei tarvitse liottaa etukäteen, ja värikin irtoaa tunnin keittämisellä.

 

Kuva: Paatsamanmarjoilla värjättyjä lankoja









 

Harmaita lankoja löytyy suoraan lampaanvillan omista sävyistä, jolloin niitä ei tarvitse värjätä lainkaan. Tummanharmaata lankaa keltaisella kasvivärillä värjättäessä saadaan tummaa vihreää, vaaleanharmaalle langalle tulee vaaleampi vihreän sävy. Keltaiseksi näitä vihreitä varten sopii esimerkiksi vieraslaji lupiinin lehdet ja versot (100 g lankaa, 1 kg tuoreita lupiinin lehtiä), tai käyttämällä juhannuskoivujen lehdet värjäykseen juhannuksen jälkeen (tuoreetkin lehdet käyvät, jos sinulla on paljon koivuja, mistä ottaa). Myös nokkonen on hyvä vihertävänkeltaisen värin lähde samassa suhteessa annosteltuna. Harmaiden lankojen lisäksi samaan pataan voi laittaa valkoisia lankoja, joista tulee sitten keltaista vihreiden kaveriksi. Siniseen taittavaa vihreää voi värjätä korpipaatsamanmarjoilla.

Kuva: Sienillä värjättyjä lankoja
Kuva: Suppilovahvero ja kaksi verihelttaseitikkiä













Punaisia sävyjä löytyy Suomen luonnosta vasta loppusyksyllä sienimetsästä. Verihelttaseitikit ovat runsaslukuisia värjäyssieniä, joita löytää syys-lokakuussa mäntymetsistä, usein suppilovahveroiden läheltä. Verihelttaseitikin lakeista saa oranssinpunaista ja jaloista keltaoranssia, jälkivärinä persikan sävyjä. Vähempilukuista veriseitikkiä kannattaa punaisen ystävien etsiä kuusikoista, siitä saa hienoa, kylmää punaista ja jälkivärinä vaaleanpunaista. Sienivärjäykset kannattaa tehdä kokonaan ulkosalla, sillä vaikka värjäysseitikit eivät ole varsinaisesti myrkyllisiä, tulee niistä voimakas haju, joka voi aiheuttaa huonovointisuutta. Kesällä värjättäessä voi tilata krappijuurta ja kokenillia punaisten sävyjen aikaansaamiseksi.

Sininen on hankalampi väri toteuttaa. Sinistä saadaan indigosta, värimorsingosta ja väritattaresta (ns. Japanin indigo). Uuttoprosessi ja kyyppivärjäys vaativat enemmän taitoa, joten ainakin näitä varten kannattaa hakeutua värjäyskurssille. Kursseilla pääsee yhdessä värjäämällä muutenkin hyvin alkuun. Tietoa kursseista ja värjäystarvikkeiden myyjistä löytyy FB-ryhmästä Luonnonvärjäyksen/Kasvivärjäyksenkurssit ja tarvikemyyjät.

Varoituksen sana: lankojen värjääminen on innostava harrastus, joka vie helposti mukanaan. Pian huomaat haalivasi läjäpäin valkoisia ja harmaita lankoja tarjouslaareista, ja kulkevasi pitkin metsiä ja pellonpientareita miettimässä, mitäköhän tuosta kasvista tai sienestä saisi väripataan! Talven tullen nurkat pursuavat itse värjäämiäsi lankoja valmiina hyppäämään puikoille. Jos kuitenkin otat tämän riskin, annan mielelläni lisää vinkkejä ja vastaan kysymyksiin FB-ryhmässä  Padoistapuikoille, tervetuloa mukaan!

Kirsi Mantua-Kommonen

 

Kirjoittaja on Vantaa-neuleiden suunnittelija, tietokirjailija, kauppatieteiden tohtori ja luonnonvärien post doc –tutkija – Väriniekka.

 

Kuvat: Kirsi Mantua-Kommonen ja hänen värjäyskurssiensa osallistujat

tiistai 31. toukokuuta 2022

1700-luvun kartat pääsivät vuosikirjan sivuille ja kaupunkien karttapalveluihin

Ruotsalaisista arkistoista löytyi 1980-luvulla kiinnostavia yksityiskohtaisia kartta-aineistoja Helsingin pitäjästä 1700-luvulta – varhaisimmat koko pitäjän kattavat suurimittakaavaiset kartat, joissa näkyy lähes koko nykyisen Helsingin ja Vantaan alue. Viime vuonna Vantaa-seura hankki kartta-aineistot korkealaatuisina digitaalisina kopioina Suomeen. Kiinnostavien karttojen taustoihin voi tutustua uusimmassa Helsingin pitäjä – Vantaa -vuosikirjassa ja kartta-aineistot löytyvät myös Helsingin ja Vantaan karttapalveluista. Saamme kiittää onneamme, että Ruotsin ei täysin noudattanut Haminan rauhan ehtoja 1809, ja sen ansiosta voimme tänä päivänä tutustua näihin kauniisiin ja tietosisällöltään runsaisiin karttoihin. 

Suomi oli vuosisatojen ajan osa Ruotsin valtakuntaa – ja Ruotsin valtio kartoitti valtakunnan itäisiä osia niin kiinteistötoimituksia kuin sotilaallista käyttöäkin silmällä pitäen. Suuri osa Ruotsin vallan aikaisista suurimittakaavaisista kartoista oli maanjakokarttoja, kuten isojakokarttoja. Suomen siirryttyä Venäjän alaisuuteen 1809 nämä kartat päätyivät Turkuun perustetulle päämaanmittauskonttorille, joka myöhemmin tunnettiin muun muassa Maanmittauksen ylihallituksena ja Maanmittaushallituksena, nykyisin Maanmittauslaitoksena. Kartat ovat nykyisin Kansallisarkistossa Helsingissä. 

Ruotsin tuli luovuttaa menetettyään Suomen myös kaikki Suomen alueen sotilaalliset tiedustelu- eli rekognosointikartat Venäjälle. Karttoja ei ollut painettu vaan niistä oli piirretty 1780-luvulla vain kahdet kappaleet. Rauhansopimuksen mukaisesti Ruotsi luovutti toiset kappaleet Venäjälle, mutta toiset jäivät Tukholmaan ja päätyivät Ruotsin sota-arkistoon Krigsarkivetiin. Jälkeenpäin ajatellen tämä oli onni, sillä Venäjän saamat kopiot katosivat vain muutamaa vuotta myöhemmin, mahdollisesti Haapaniemen kadettikoulun palossa 1818.

Ote vuoden 1749 pitäjänkartasta Vantaankosken ympäristöstä Vantaan kaupungin karttapalvelussa.

Kartat olivat unohduksissa, kunnes Suomalaisen Kirjallisuuden Seura julkaisi vuonna 1989 Kuninkaan kartasto Suomesta 1776–1805 -kirjan, johon rekognosointikartat oli valokuvattu koko eteläisen Suomen alueelta. Kirja sisälsi kaikki säännöllisen lehtijaon mukaiset karttalehdet, jotka oli pienennetty merkittävästi kirjaksi sopivaan sivukokoon. Rekognosointikartoista julkaistiin SKS:n valokuvakopioihin pohjautuvia otteita muissa teoksissa ja kartat julkaistiin kokonaisuudessaan uudelleen vuonna 2012 hieman aiempaa suurempikokoisina pienennöksinä. 

Rekognosointikartat eivät kuitenkaan ole vanhimmat koko Helsingin pitäjää esittävät kartta-aineistot Tukholman arkistoissa. Helsingin pitäjän pitäjänkuvauksen yhteydessä vuonna 1749 oli laadittu yksityiskohtainen pitäjänkartta, jossa koko pitäjä oli kuvattu talo talolta Lauttasaaresta Korsoon ja Hämeenkylästä Herttoniemeen. Pitäjänkuvaus karttoineen on säilynyt Ruotsin valtionarkistossa Riksarkivetissa. 

Pitäjänkuvaus ja siihen liittyvä kartta esiteltiin ensimmäisen kerran Helsingin pitäjä 1983 -vuosikirjassa, jossa pitäjänkuvaus julkaistiin kokonaisuudessaan sekä alkuperäisenä ruotsinkielisenä tekstinä että suomenkielisenä käännöksenä. Artikkelin yhteydessä julkaistiin valokuvaamalla kopioitu pienikokoinen yksivärinen karttaote. Kartta julkaistiin värillisenä, koko pitäjän kattavana pienennöksenä Helsingin pitäjän historia III -kirjan liitteenä 1991. Alkuperäinen kartta on kuitenkin huomattavan suuri, yli 1,5 metriä korkea ja yli metrin leveä, ja kirjan liitekartta oli huomattavasti pienennetty. 

Helsingin pitäjä – Vantaa 2022 -vuosikirjassa julkaistiin kirjoittamani artikkeli Kustaa III:n salaiset sotilaskartoitukset Helsingin pitäjässä, jossa 1700-luvun rekognosointikartta-aineistoa tutkittiin erityisesti Helsingin pitäjän ja nykyisen Vantaan alueelta. Artikkelin kirjoittamisen yhteydessä Vantaa-seura hankki Ruotsin sota-arkistosta uudet digitaaliset, aiempaa tarkemmat kopiot kartta-aineistosta. Varsinaisen lehtijakopohjaisen rekognosointikartaston lisäksi seura hankki kopiot useimmista pitäjän alueelta laadituista, ennen julkaisemattomista strategisten kohteiden erikoiskartoista sekä rekognosointikarttojen merkittävänä lähteenä käytetyn vanhemman pitäjänkartan. 

Uusien kopioiden myötä aineiston yksityiskohtainen tutkiminen tuli mahdolliseksi, ja erikoiskartat selitteineen toivat merkittävää lisätietoa yli 200 vuotta sitten laaditun kartoituksen sisällöstä. Vuosikirjan artikkelin yhteydessä julkaistiin karttaotteita Helsingin pitäjän alueelta ensimmäistä kertaa todellisessa koossaan pienentämättöminä.

Ote 1780-luvun rekognosointikartasta Meilahden alueelta Helsingin kaupungin karttapalvelussa.

Vantaa-Seura luovutti karttatiedostot myös Helsingin ja Vantaan kaupungeille, jotka ovat julkaisseet kartat karttapalveluissaan. Karttapalvelussa karttoja pystyy suurentamaan ja pienentämään ja karttapinnalla pystyy liikkumaan kätevästi mihin tahansa alueelle Vantaalla tai Helsingissä. Helsingin karttapalvelussa kartat löytyvät valitsemalla Taustakartat > Historialliset aineistot > Muiden arkistojen vanhat kartat ja Vantaan karttapalvelussa Vanhat kartat > Muut historialliset kartat. 

Rekognosointikartoituksen erikoiskartat on julkaistu ainoastaan vuosikirjan artikkelin yhteydessä. Helsingin ja Vantaan karttapalvelut täydentävät mainiosti vuosikirjan artikkelia tarjoamalla mahdollisuuden tutkia kartta-aineistoja suurikokoisena rajattomasti – mitä kirjan sivuilla ei olisi mahdollista tehdä. 

Jussi Iltanen 

Kirjoittaja on helsinkiläinen, aiemmin Vantaalla asunut maantieteilijä, tietokirjailija ja kartografi, joka on kirjoittanut artikkeleita Helsingin pitäjä -vuosikirjaan vuodesta 1992 alkaen.