tiistai 7. kesäkuuta 2022

Vantaa-neuleet lämmittävät myös kesällä!

Tämä kesä ei ainakaan vielä vaikuta yhtä helteiseltä kuin edeltäjänsä. Ei ole ollut yhtään liian kuuma neuloa villasta, joten moni meistä on jatkanut sukkien ja islanninpaitojen neulomista.

Joko olet neulonut Vantaa-sukat tai Vantaa-paidan?

Olisi kiva saada nähdä, millaisia väriyhdistelmiä olet käyttänyt! Näin yhä useampi voisi uskaltautua oman Vantaa-neuleen toteuttamiseen. Voit valita, miten jaat kuvan omasta neuleestasi: Voit lähettää sen sähköpostilla osoitteeseen elina.terava(at)vantaaseura.fi, jolloin voimme liittää sen myöhempään blogitekstiin. Tai voit postata kuvan omaan someesi tunnuksilla #vantaavillapaita #vantaasukat #vantaaneule @vantaaseura, jolloin voimme jakaa postauksesi edelleen Vantaa-Seuran sometileillä. Muita neulojia kiinnostavat myös tiedot langasta ja värinumeroista, jos ne ovat tiedossasi.

Mistä kuviot neuleisiin?

Minulta on kysytty, mistä ideat neulekuvioihin tulevat.

Käytän neuleissa paljon luontoaiheita, ja teen mielelläni kuvioita, jotka muodostavat jonkin tarinan. Yleisnimi #lorusukat syntyi, kun suunnittelin kuvioita Lennä, lennä leppäkerttu –lorun innoittamana, ja toisia, joissa mesiläiset lensivät apilankukilta hunajakennoillensa, jolloin Uppo-Nallen runo alkoi pyöriä mielessäni. Hyönteiset, kukat ja muut pienikokoiset kuva-aiheet on verraten helppo sommitella neuleessa toteutettaviksi.

 Vantaa-neuleisiin päätyivät monista inspiroivista vaihtoehdoista PyhänLaurin kirkon uugoottilaisten ikkunoiden muodot, sekä Helsingin pitäjän kirkonkylän pappilan puistosta arkeologisissa kaivauksissa löytyneiden veitsien hopea- ja pronssikoristeiden lilja-ja köynnöskuviot. Niiden ansiosta kuviot ovat varsin ajattomat ja tyylikkäät, ja kertovat alueen tarinaa. Paksulla langalla kuvioiden saaminen tasan eri kokoihin vaatii kuitenkin paljon laskentatyötä.

Kuva: Vantaa-paidan kuvioita

Käytän mieluiten luonnonväreillä värjättyjä lankoja ekologisista syistä; synteettiset värit kun ovat lähes kaikki raakaöljyperäisiä. Valitsin alun perin värisävyt Vantaa-neuleisiin siten, että langat voisi värjätä myös itse. Lankojen värjääminen luonnonväreillä on myös vuoden2022 käsityötekniikka! Seuraavaksi annan vähän vinkkejä luonnonvärjäämiseen. Helsingan keskiaikapäivänä 13.8.2022 voit tulla tutustumaan värjäysperinteeseen näytöksessä, jonka pitävät Värjärikillan aktiiviset värjärit. Luonnonvärjäystä tiedetään Suomessa harrastetun ainakin keskiajalta asti.

Värjäisitkö lankasi itse?

Ennen värjäämistä langat täytyy purettaa, jotta väri kiinnittyy niihin pysyvästi. Villalankoja ja sukkalankoja puretettaessa käytetään useimmiten alunaa (kaliumalumiinisulfaattia). Peruspuretuksessa alunaa liuotetaan lämpimään veteen 10 % lankojen kuivapainosta (esimerkiksi 500 g villalankaa, 50 g alunaa, jota saa tilata edullisesti värjäystarvikkeita myyvistä verkkokaupoista). Sitten lisätään langat, nostetaan lämpötila 80°C:seen, ja pidetään siinä tunnin verran. Langat puristetaan kevyesti melko kuiviksi, jonka jälkeen ne voi värjätä. Lankojen voi myös antaa kuivua purettamisen jälkeen ja värjätä ne vasta myöhemmin, vaikka vuosienkin kuluttua. Puretus pysyy langoissa.

Kuva: Puretettuja lankoja selvittämässä

Puretetut langat laitetaan kasveista tai sienistä keitettyyn väriliemeen. Kannattaa varoa suuria lämmönvaihteluita, jotta villa ei ala huopua. Liemi lankoineen lämmitetään jälleen 80°C lämpötilaan, ja annetaan vaikuttaa tunti. Langat voi jättää jäähtymään liemeen vielä yön ajaksi, se parantaa värin kiinnittymistä. Seuraavana päivänä langat huuhdellaan ja viimeiseen huuhteluveteen lisätään loraus etikkaa, joka neutralisoi pH:n villalle ominaiseksi. Luonnonvärjätyt tuotteet kannattaa aina pestä neutraalilla villanpesuaineella, jotta värit eivät muuttuisi.

Ruskeata voi värjätä keräämällä maahan pudonneita lepän käpyjä kaksinkertaisen määrän siihen nähden, minkä verran lankoja aikoo värjätä (esimerkiksi 100 g villalankaa, 200 g kuivia lepänkäpyjä). Myös kuivista kuusenkävyistä saa ruskeata, mutta riesana mukaan tulee pihkaa, joten sitä en suosittele. Käpyjä liotetaan yön yli, ja keitetään pari-kolme tuntia värin irrottamiseksi. Liemi siivilöidään, ja sitten se on valmis värjäämiseen. Kasveja ei tarvitse liottaa etukäteen, ja värikin irtoaa tunnin keittämisellä.

 

Kuva: Paatsamanmarjoilla värjättyjä lankoja









 

Harmaita lankoja löytyy suoraan lampaanvillan omista sävyistä, jolloin niitä ei tarvitse värjätä lainkaan. Tummanharmaata lankaa keltaisella kasvivärillä värjättäessä saadaan tummaa vihreää, vaaleanharmaalle langalle tulee vaaleampi vihreän sävy. Keltaiseksi näitä vihreitä varten sopii esimerkiksi vieraslaji lupiinin lehdet ja versot (100 g lankaa, 1 kg tuoreita lupiinin lehtiä), tai käyttämällä juhannuskoivujen lehdet värjäykseen juhannuksen jälkeen (tuoreetkin lehdet käyvät, jos sinulla on paljon koivuja, mistä ottaa). Myös nokkonen on hyvä vihertävänkeltaisen värin lähde samassa suhteessa annosteltuna. Harmaiden lankojen lisäksi samaan pataan voi laittaa valkoisia lankoja, joista tulee sitten keltaista vihreiden kaveriksi. Siniseen taittavaa vihreää voi värjätä korpipaatsamanmarjoilla.

Kuva: Sienillä värjättyjä lankoja
Kuva: Suppilovahvero ja kaksi verihelttaseitikkiä













Punaisia sävyjä löytyy Suomen luonnosta vasta loppusyksyllä sienimetsästä. Verihelttaseitikit ovat runsaslukuisia värjäyssieniä, joita löytää syys-lokakuussa mäntymetsistä, usein suppilovahveroiden läheltä. Verihelttaseitikin lakeista saa oranssinpunaista ja jaloista keltaoranssia, jälkivärinä persikan sävyjä. Vähempilukuista veriseitikkiä kannattaa punaisen ystävien etsiä kuusikoista, siitä saa hienoa, kylmää punaista ja jälkivärinä vaaleanpunaista. Sienivärjäykset kannattaa tehdä kokonaan ulkosalla, sillä vaikka värjäysseitikit eivät ole varsinaisesti myrkyllisiä, tulee niistä voimakas haju, joka voi aiheuttaa huonovointisuutta. Kesällä värjättäessä voi tilata krappijuurta ja kokenillia punaisten sävyjen aikaansaamiseksi.

Sininen on hankalampi väri toteuttaa. Sinistä saadaan indigosta, värimorsingosta ja väritattaresta (ns. Japanin indigo). Uuttoprosessi ja kyyppivärjäys vaativat enemmän taitoa, joten ainakin näitä varten kannattaa hakeutua värjäyskurssille. Kursseilla pääsee yhdessä värjäämällä muutenkin hyvin alkuun. Tietoa kursseista ja värjäystarvikkeiden myyjistä löytyy FB-ryhmästä Luonnonvärjäyksen/Kasvivärjäyksenkurssit ja tarvikemyyjät.

Varoituksen sana: lankojen värjääminen on innostava harrastus, joka vie helposti mukanaan. Pian huomaat haalivasi läjäpäin valkoisia ja harmaita lankoja tarjouslaareista, ja kulkevasi pitkin metsiä ja pellonpientareita miettimässä, mitäköhän tuosta kasvista tai sienestä saisi väripataan! Talven tullen nurkat pursuavat itse värjäämiäsi lankoja valmiina hyppäämään puikoille. Jos kuitenkin otat tämän riskin, annan mielelläni lisää vinkkejä ja vastaan kysymyksiin FB-ryhmässä  Padoistapuikoille, tervetuloa mukaan!

Kirsi Mantua-Kommonen

 

Kirjoittaja on Vantaa-neuleiden suunnittelija, tietokirjailija, kauppatieteiden tohtori ja luonnonvärien post doc –tutkija – Väriniekka.

 

Kuvat: Kirsi Mantua-Kommonen ja hänen värjäyskurssiensa osallistujat

tiistai 31. toukokuuta 2022

1700-luvun kartat pääsivät vuosikirjan sivuille ja kaupunkien karttapalveluihin

Ruotsalaisista arkistoista löytyi 1980-luvulla kiinnostavia yksityiskohtaisia kartta-aineistoja Helsingin pitäjästä 1700-luvulta – varhaisimmat koko pitäjän kattavat suurimittakaavaiset kartat, joissa näkyy lähes koko nykyisen Helsingin ja Vantaan alue. Viime vuonna Vantaa-seura hankki kartta-aineistot korkealaatuisina digitaalisina kopioina Suomeen. Kiinnostavien karttojen taustoihin voi tutustua uusimmassa Helsingin pitäjä – Vantaa -vuosikirjassa ja kartta-aineistot löytyvät myös Helsingin ja Vantaan karttapalveluista. Saamme kiittää onneamme, että Ruotsin ei täysin noudattanut Haminan rauhan ehtoja 1809, ja sen ansiosta voimme tänä päivänä tutustua näihin kauniisiin ja tietosisällöltään runsaisiin karttoihin. 

Suomi oli vuosisatojen ajan osa Ruotsin valtakuntaa – ja Ruotsin valtio kartoitti valtakunnan itäisiä osia niin kiinteistötoimituksia kuin sotilaallista käyttöäkin silmällä pitäen. Suuri osa Ruotsin vallan aikaisista suurimittakaavaisista kartoista oli maanjakokarttoja, kuten isojakokarttoja. Suomen siirryttyä Venäjän alaisuuteen 1809 nämä kartat päätyivät Turkuun perustetulle päämaanmittauskonttorille, joka myöhemmin tunnettiin muun muassa Maanmittauksen ylihallituksena ja Maanmittaushallituksena, nykyisin Maanmittauslaitoksena. Kartat ovat nykyisin Kansallisarkistossa Helsingissä. 

Ruotsin tuli luovuttaa menetettyään Suomen myös kaikki Suomen alueen sotilaalliset tiedustelu- eli rekognosointikartat Venäjälle. Karttoja ei ollut painettu vaan niistä oli piirretty 1780-luvulla vain kahdet kappaleet. Rauhansopimuksen mukaisesti Ruotsi luovutti toiset kappaleet Venäjälle, mutta toiset jäivät Tukholmaan ja päätyivät Ruotsin sota-arkistoon Krigsarkivetiin. Jälkeenpäin ajatellen tämä oli onni, sillä Venäjän saamat kopiot katosivat vain muutamaa vuotta myöhemmin, mahdollisesti Haapaniemen kadettikoulun palossa 1818.

Ote vuoden 1749 pitäjänkartasta Vantaankosken ympäristöstä Vantaan kaupungin karttapalvelussa.

Kartat olivat unohduksissa, kunnes Suomalaisen Kirjallisuuden Seura julkaisi vuonna 1989 Kuninkaan kartasto Suomesta 1776–1805 -kirjan, johon rekognosointikartat oli valokuvattu koko eteläisen Suomen alueelta. Kirja sisälsi kaikki säännöllisen lehtijaon mukaiset karttalehdet, jotka oli pienennetty merkittävästi kirjaksi sopivaan sivukokoon. Rekognosointikartoista julkaistiin SKS:n valokuvakopioihin pohjautuvia otteita muissa teoksissa ja kartat julkaistiin kokonaisuudessaan uudelleen vuonna 2012 hieman aiempaa suurempikokoisina pienennöksinä. 

Rekognosointikartat eivät kuitenkaan ole vanhimmat koko Helsingin pitäjää esittävät kartta-aineistot Tukholman arkistoissa. Helsingin pitäjän pitäjänkuvauksen yhteydessä vuonna 1749 oli laadittu yksityiskohtainen pitäjänkartta, jossa koko pitäjä oli kuvattu talo talolta Lauttasaaresta Korsoon ja Hämeenkylästä Herttoniemeen. Pitäjänkuvaus karttoineen on säilynyt Ruotsin valtionarkistossa Riksarkivetissa. 

Pitäjänkuvaus ja siihen liittyvä kartta esiteltiin ensimmäisen kerran Helsingin pitäjä 1983 -vuosikirjassa, jossa pitäjänkuvaus julkaistiin kokonaisuudessaan sekä alkuperäisenä ruotsinkielisenä tekstinä että suomenkielisenä käännöksenä. Artikkelin yhteydessä julkaistiin valokuvaamalla kopioitu pienikokoinen yksivärinen karttaote. Kartta julkaistiin värillisenä, koko pitäjän kattavana pienennöksenä Helsingin pitäjän historia III -kirjan liitteenä 1991. Alkuperäinen kartta on kuitenkin huomattavan suuri, yli 1,5 metriä korkea ja yli metrin leveä, ja kirjan liitekartta oli huomattavasti pienennetty. 

Helsingin pitäjä – Vantaa 2022 -vuosikirjassa julkaistiin kirjoittamani artikkeli Kustaa III:n salaiset sotilaskartoitukset Helsingin pitäjässä, jossa 1700-luvun rekognosointikartta-aineistoa tutkittiin erityisesti Helsingin pitäjän ja nykyisen Vantaan alueelta. Artikkelin kirjoittamisen yhteydessä Vantaa-seura hankki Ruotsin sota-arkistosta uudet digitaaliset, aiempaa tarkemmat kopiot kartta-aineistosta. Varsinaisen lehtijakopohjaisen rekognosointikartaston lisäksi seura hankki kopiot useimmista pitäjän alueelta laadituista, ennen julkaisemattomista strategisten kohteiden erikoiskartoista sekä rekognosointikarttojen merkittävänä lähteenä käytetyn vanhemman pitäjänkartan. 

Uusien kopioiden myötä aineiston yksityiskohtainen tutkiminen tuli mahdolliseksi, ja erikoiskartat selitteineen toivat merkittävää lisätietoa yli 200 vuotta sitten laaditun kartoituksen sisällöstä. Vuosikirjan artikkelin yhteydessä julkaistiin karttaotteita Helsingin pitäjän alueelta ensimmäistä kertaa todellisessa koossaan pienentämättöminä.

Ote 1780-luvun rekognosointikartasta Meilahden alueelta Helsingin kaupungin karttapalvelussa.

Vantaa-Seura luovutti karttatiedostot myös Helsingin ja Vantaan kaupungeille, jotka ovat julkaisseet kartat karttapalveluissaan. Karttapalvelussa karttoja pystyy suurentamaan ja pienentämään ja karttapinnalla pystyy liikkumaan kätevästi mihin tahansa alueelle Vantaalla tai Helsingissä. Helsingin karttapalvelussa kartat löytyvät valitsemalla Taustakartat > Historialliset aineistot > Muiden arkistojen vanhat kartat ja Vantaan karttapalvelussa Vanhat kartat > Muut historialliset kartat. 

Rekognosointikartoituksen erikoiskartat on julkaistu ainoastaan vuosikirjan artikkelin yhteydessä. Helsingin ja Vantaan karttapalvelut täydentävät mainiosti vuosikirjan artikkelia tarjoamalla mahdollisuuden tutkia kartta-aineistoja suurikokoisena rajattomasti – mitä kirjan sivuilla ei olisi mahdollista tehdä. 

Jussi Iltanen 

Kirjoittaja on helsinkiläinen, aiemmin Vantaalla asunut maantieteilijä, tietokirjailija ja kartografi, joka on kirjoittanut artikkeleita Helsingin pitäjä -vuosikirjaan vuodesta 1992 alkaen.

perjantai 26. marraskuuta 2021

Rakkaudesta Vantaaseen: Vantaa vetää puoleensa

 

Vantaa on aina tuntunut synonyymilta sanalle tavallinen. Se on harmaa, hieman nukkavieru ja niin tavallinen, ettei se erotu muiden joukosta. Tämä on siis pelkkä kehu, sillä tähän ainaiseen altavastaajaan on niin helppo samaistua. Naapurien ivaama paikkakunta on synnyttänyt aivan oman kulttuurinsa, jossa negatiiviset mielikuvat kannattaa kääntää omaksi vahvuudeksi. Siinä on myös omat etunsa, ettei Vantaa ole ollut kaiken keskipisteenä. Tästä johtuen Vantaalla on aina saanut olla oma itsensä, eikä siellä ole koskaan tarvinnut esittää mitään muuta kuin on. Vastaavasti Vantaalta käsin katsottuna esimerkiksi Helsinki on paikoin näyttäytynyt hyvinkin pinnalliselta ja kylmältä.

Monesti on kuullut sanottavan, että Vantaa on kuin Suomi pienoiskoossa. Vantaalta löytyykin siihen kaikki tarvittava: kaupungin vilinää, maaseudun rauhaa, maantiet, rautatiet, joet, järvet ja mitä vielä? Kuulin kerran tarinan miehestä, joka oli lyönyt vetoa, ettei poistu Vantaalta vuoteen minnekään, juuri tästä syystä. Mutta se onkin sitten aivan toinen tarina.

Jaakko Salo ja Sora-koira Ruskeasannan hiekkamontuilla.


Vartuin Itä-Vantaalla hiljaisella omakotitaloalueella. Erilaiset metsäleikit ja seikkailut lentokentän läheisyydessä olivat parasta mitä tiesin. Teini-iässä meille muodostui tiivis kaveripiiri, joka pyöri enemmän tai vähemmän musiikin ympärillä. Noihin aikoihin meille alkoi kehittyä paikoin vahva vantaalainen identiteetti, vaikka emme sitä silloin sen enempää ajatelleet. Aloimme käyttää leikkimielistä "Itä-Vantaa" käsimerkkiä, jota viljelimme kavereiden kesken. Syntyi myös ainekset näytelmälle "Tuntematon rusalainen", joka siis pohjautui suoraan Väinö Linnan romaaniin Tuntematon sotilas.

Monet asiat ovat ehtineet unohtua tässä vuosien saatossa, mutta en varmaan ikinä unohda niitä loppukesän päiviä, kun kipusimme auringon laskiessa Möskärin huipulle kuuntelemaan poltettuja cd-levyjä kannettavasta radiosta.

Perustimme myös ahkerasti erilaisia bändejä kaveripiirimme sisällä ja samat soittajat saattoivatkin soittaa useammassa bändissä. Itse päädyin soittamaan bassoa kuin vahingossa. En kokenut sen suurempaa poltetta soittamiseen, mutta yhdessä tekeminen ja kavereiden kanssa hengaaminen oli sitäkin tärkeämpää.

Minulle vuosi 2009 oli käänteentekevä, koska silloin järjestin ensimmäisen tapahtuman Hiekkaharjun nuorisotalolla. Siellä soitti oman bändini lisäksi kavereiden bändejä ja tilaisuus oli ajateltu vain oman piirin jutuksi. Tapahtuma osoittautuikin odotettua suositummaksi ja nuoria tuli aina Helsingistä asti katsomaan keikkoja. Suosiosta johtuen nuorisotalon työntekijät pyysivät minua järjestämään tapahtuman uudestaan ja lopulta se järjestettiin yhteensä 3 kertaa. Vähän vielä silloin tiesin, mutta myöhemmin tämä tapahtumasarja johdatti minut nykyisen ammattini pariin. Siihen oli toki vielä matkaa.

Järjestyksessään ensimmäinen Punk Revival -tapahtuma Hiekkaharjun nuorisotalolla 25.4.2009. Meneillään tapahtuman loppuhuipennus, jossa yhtyeet Bloodsucker Circus ja SinnerSixtySix kavereineen nousivat yhdessä lavalle esittämään Backyard Babies -yhtyeen "Friends" kappaleen.

Seuraava suurempi käänne tapahtui jo seuraavana vuonna, kun perustimme Katujen Äänet -nimisen bändin. Halusimme alusta asti profiloitua vahvasti vantaalaiseksi bändiksi ja erottautua näin kaikista itseään muka helsinkiläisinä pitävistä bändeistä. Vantaalaisuus kanavoitui nopeasti kappaleiden sanoituksiin, joissa vilisivät meille tutut paikat ja tapahtumat. "Oodi Vantaalle", "Maisema kuolee", "Joen toisella puolella", "Pitkät jäähyväiset" ja monet muut kappaleistamme sijoittuvat Vantaalle. Paikallisuus on näkynyt myös tavalla tai toisella musiikkivideoillamme ja levynkansissamme. Parhaimpana esimerkkinä on viimeisimmän albumimme kansikuva, jossa on vanha kuva Kulttuuritehdas Vernissasta, joka on toiminut treenipaikkanamme jo yli kymmenen vuoden ajan.

Vaikka en enää asu Vantaalla, niin se vetää silti puoleensa. Vanhempani asuvat vielä siellä ja suuri joukko kavereita, joten Vantaalla tulee käytyä jatkuvasti. Lisäksi olen töiden myötä päätynyt työskentelemään Vantaalla useissa eri tapahtumissa, ja niiden lisäksi olen työskennellyt myös Kulttuuritehdas Vernissalla. Vantaa tulee olemaan aina henkinen kotini asuin sitten missä päin maailmaan tahansa. Ei ole siis aivan klisee sanoa: "mies voi lähteä Vantaalta, mutta Vantaa ei miehestä”.

Jaakko Salo


Kirjoittaja on helsinkiläistynyt kulttuurituottaja, joka on tuottanut tapahtumia Vantaalle. Salo on myös Katujen Äänet -yhtyeen sanoittaja ja basisti.

Kirjoitus on osa Vantaa-Seuran 60-vuotisjuhlavuoden Rakkaudesta Vantaaseen -blogisarjaa.