torstai 1. joulukuuta 2016

Suomi 100 vuotta – itsenäisyyden juhlakirja on ilmestynyt!

Vantaa-Seura julkaisi jälleen uuden vuosikirjan Helsingin pitäjä - Vantaa, tällä kertaa järjestyksessään numero 49. Vuoden 2017 juhlakirjalle ei ollut vaikea löytää teemaa. Se on luonnollisesti Suomi sata vuotta ja kirja on myös osa maamme virallista Suomi 100 -ohjelmaa, jonka puitteissa järjestetään runsaasti ohjelmaa pitkin vuotta. Kirjalle valikoitunut teema tarkoittaa sitä, että vuosikirjalla on selkeä punainen lanka. Sen artikkeleissa tarkastellaan Vantaan ja historiallisen Helsingin pitäjän sadan vuoden takaista ympäristöä laajasti eri näkökulmista. Tälläkään kertaa ei tuottanut hankaluuksia löytää jutunaiheita, päinvastoin artikkeleita jouduttiin rajoittamaan, jotta kirjan sivumäärä ei paisunut liiaksi. Silti kirja on yksi paksuimmista tähän mennessä ilmestyneistä vuosikirjoista ja sen sivumäärä lähentelee jo kolmea sataa.

Vantaa-Seuran vuosikirjaa Helsingin pitäjä – Vantaa 2017 voi ostaa yhdistyksen verkkosivuilta (vantaaseura.fi), Vantaa-Seuran tilaisuuksista ja hyvin varustelluista kirjakaupoista. Hintamme kirjalle on 25 euroa.

Itsenäinen Suomi täyttää vuonna 2017 siis sata vuotta. Vaikka se onkin kunnioitettava luku, sata vuotta ei kuitenkaan ole kansainvälisesti tarkasteltuna kovinkaan korkea ikä, vaan maamme on maailman silmissä hyvin nuori. Nykyinen Suomi ja sen mukana Vantaa on muodostunut pidemmän kehityksen tuloksena. Tämän takia tässä Suomi 100 -juhlakirjassa tarkastellaankin kaupungin menneisyyttä paljon suuremmalla aikavälillä. Vaikka kirjan pääpaino on sadan vuoden takaisessa tilanteessa, lukija saa tutustua nykyisen pääkaupunkiseudun historiaan kivikauden ja keskiajan kautta aina nykypäivään saakka.

Nykyään Vantaa nähdään kansainvälisenä lentokenttäkaupunkina. Pelkkä lentokenttä ei kuitenkaan tee Vantaasta kansainvälistä. Tänne on muuttanut paljon muualta tulleita ihmisiä, niin Suomen sisältä kun ulkomailta. Nykyään Vantaalla asuu ihmisiä noin 130 maasta ja kaupungissa puhutaan yli 100 kieltä. Nykyajan muuttoaallot Vantaalle alkoivat vietnamilaisista venepakolaisista 1970-luvun lopussa, kuten saamme lukea eräästä kirjan artikkelista.

Siirtolaisuus on kuitenkin 1900-lukua huomattavasti vanhempi ilmiö. Maahanmuutto näille seuduille alkoi jo jääkauden jälkeen, maamme paljastuttua mannerjäätikön alta. Vuosituhansien ja -satojen ajan tänne on vähitellen tihkunut lisää ihmisiä eri puolilta maailmaa. Tahti on vaan kiihtynyt hurjasti 1900-luvun loppupuoliskolta alkaen. Ei ole myöskään uusi ilmiö, että tulokkaisiin suhtaudutaan epäileväisesti. Samanlaisia epäilyjä, joita voi kuulla nykyään, oli esillä sata vuotta sitten. Tästä voi lukea Tuomas Teporan kuvauksessa sadan vuoden takaisesta pääkaupunkiseudusta.

Juhlakirjan artikkelit tarkastelevat 100 vuoden takaisen Helsingin pitäjän aluetta monelta eri näkökulmasta.

Itsenäisyysjuhlan tausta on traaginen. Itsenäistymistä seurasi repivä sisällissota, joka jakoi kansan kahtia. Suomalaiset ovat tavanneet muistella itsenäisyyspäivänä lähinnä toista maailmansotaa, mutta nyt aika on tehnyt tehtävänsä. Sisällissodasta voi jo puhua avoimesti ja vapaasti. Tästä johtuen tässä teoksessa keskitytään nimenomaan sadan vuoden takaiseen aikaan ja toisen maailmansodan käsittely saa odottaa toiseen kertaan. Sisällissodan tapahtumia on pyritty kuvaamaan monipuolisesti eri osapuolien näkökannalta.

Itsenäisyys on kuitenkin paljon muuta kuin pelkkää sotaa ja taisteluja. Niinpä tässä juhlakirjassa tarkastellaan yhteiskuntaa myös muista näkökulmista. Tarkastelun kohteina ovat niin 100 vuoden takainen teollisuus ja yritystoiminta, teiden kehitys kuin yksittäisten rakennusten historia. Yhdessä artikkelit antavat monipuolisen kuvan siitä, minkä näköinen yhteiskunta Suomessa ja erityisesti Vantaalla oli itsenäistymisen ajan ympärillä. Kirja on helposti lähestyttävä ja Marianne Kivimäen upea taitto ja monet kuvat tekevät kirjan kutsuvaksi ja miellyttäväksi selailla. Toivottavasti kirja tarjoaa monelle antoisia lukuhetkiä kotiseutuhistorian ja Suomen itsenäisyyden ajan parissa!

Andreas Koivisto, Helsingin pitäjä - Vantaa 2017 -kirjan päätoimittaja

torstai 11. elokuuta 2016

Keskiaikaan pyöräillen

Helsingan keskiaikapäivään voi ottaa varaslähdön osallistumalla lauantaiaamuna 13.8.2016 klo 10.00 kestikievari Övre Nybackan pihalta alkavalle pyöräkierrokselle. Vaikka keskiajalla ei vielä pyöriä tunnettu, ovat nämä myöhemmän ajan kulkupelit oiva tapa päästä paikkoihin, joihin on hankala tulla autolla. Niinpä noin 11 km pitkän pyörälenkin aikana saadaan ihailla monia Vantaan keskiaikaisia kyliä, jotka ovat tavallisesti piilossa pääkulkuväylien takana.

Mårtensbyn kylän pellot auringonlaskun aikaan. Kuva Miki Wiik.

Pyöräilykierroksen aikana kuljetaan pääosin Suuren Rantatien vanhempaa linjausta, joka kulki kylästä kylään. Se on siis vielä vanhempi versio nykyisinkin maastoon merkitystä Suuren Rantatien linjauksesta, joka erottuu monin paikoin Kuninkaantie -kylttien avulla. Kyseinen Kuninkaantien reitti on kuitenkin aikansa valtaväylä, joka ohittaa monen vanhan kylän. Tien vanhempi ja alkuperäinen kylästä kylään kulkeva linjaus on hyvin hahmotettavissa Mårtensbyn ja Kirkonkylän välissä. Tätä reittiä on tarkoitus kulkea pyörän selältä tapahtuvan opastuksen aikana.

Brutubyn läpi kulkevan kapean kyläraitin toisella reunalla alkavat kylän pellot, jotka sijaitsevat alaspäin viettävässä rinteessä. Kuva Miki Wiik.

Pyöräretki siis alkaa Mårtensbyn Övre Nybackan tilan pihalta (Nybackankuja 4). Sieltä matka jatkuu Vantaankosken vanhan puusillan kautta Suurelle Rantatielle, josta pian poiketaan Vinikbyn tielle. Vinikbystä matka jatkuu Brutubyhyn. Näiden kahden kylän tiet kuuluvat varmaan Vantaan kauneimpiin teihin, joten ne ovat todella tutustumisen arvoisia.

Sillbölen ja Övitsbölen välinen tie kulkee metsikön läpi. Kuva Miki Wiik.

Brutubystä poljetaan eteenpäin kohti Sillbölen kylän vanhoja kantatiloja ja kierretään samalla Silvolan tekojärvi. Hiekkatiellä peltojen ja metsien ympäröimässä maastossa voi hyvin aistia ikiaikaista talonpoikaistunnelmaa, eikä heti tunne olevansa pääkaupunkiseudulla. Sillbölestä seuraava kylä on puolestaan Övitsböle, jonka kautta jatketaan Tolkinkylään, jossa aikoinaan asui suomenkielisten ja ruotsinkielisten Helsingin pitäjäläisten välillä toiminut tulkki. Tolkinkylän vieressä sijaitsi sitten pitäjän verot keränneen veromiehen kylä, eli Skattmansby. Skattmansbystä päästäänkin retken päätepysäkille, eli Kyrkobyhyn. Kirkonkylässä voi sitten levätä ja jatkaa päivää keskiaikaisissa tunnelmissa kun Helsingan keskiaikapäivä ohjelma- ja ruokailutarjoiluineen alkaa klo 12.

Pyöräilyretken oppaana toimii arkeologi Andreas Koivisto.

tiistai 9. elokuuta 2016

Merkityksellinen kukko

Lauantaina 13.8.2016 järjestetään Kirkonkylässä Vantaalla ensimmäistä kertaa Helsingan keskiaikapäivä. Keskiaikapäivän logossa esiintyvä kukko on merkityksellinen ja liittyy tiiviisti sekä Vantaan että koko Suomen keskiaikaan ja menneisyyteen.


Oletko esimerkiksi koskaan ihmetellyt mistä suomenkielen sana "hana" tulee? Sanan selitys liittyy Vantaan Mårtensbyn Lillaksenkin keskiaikaiselta kylätontilta löytyneeseen kukkohanaan. Esine on antanut nimensä kaikille suomen kielen hanoille, sillä Hana-sanan alkuperä on keskialasaksan kukkoa tarkoittavassa sanassa Hane. Kieltä puhuttiin yleisesti muun muassa Tallinnassa, jonne oli vilkkaat kontaktit keskiajan Vantaalta.

Lillaksen keskiaikaiselta kylätontilta löytynyt tynnyriin työnnettävä kukkohana. Olutta valutettiin sulkijassa olevasta kukosta kiertämällä. Kukkohana on mahdollisesti kuulunut tilan omistaneelle Jöran Pedersson Bondelle tai hänen pojalleen Jöran Lillelle. Kuva Riina Koivisto.

Kirkonkylästä kukkohanaa ei ole löytynyt, mutta voimme olettaa sielläkin lasketun olutta vastaavanlaisista hanoista. Olihan Kirkonkylässä 1540-luvulla jopa kuusi oluen myyntiä harjoittanutta krouvaria. Krouvareiden määrästä päätellen olutta myytiin kirkon ympäristössä ja kirkonmenojen yhteydessä paljon. Runsas oluenmyynti näyttääkin olleen ongelma, sillä Kustaa Vaasa oli vuonna 1541 kehottanut Suomessa olevia voutejaan puuttumaan yleiseen tapaan pitää krouveja kirkonmäellä ja myydä runsaasti olutta juhlapäivinä. Tämä oli kuninkaan mukaan vaarallista, eikä siitä voinut seurata mitään hyvää.

Vantaalla kukko on myös varoittanut tulevista vaaroista. Kirkonkylän suurin vartija oli nimittäin tapulin huipulla koreileva kukko. Tässä on 1900-luvun alkupuolelta kukkoon liittyvä tarina, joka on vapaasti käännetty ja lyhennelty Kyrkoby ungdomsföreningenin Lyktan-lehden numerosta 1/1926:

”16.6.1924 minä ja toinen poika seurasimme komean hirviuroksen matkaa kylässä. Hirvi sai tylyn vastaanoton pappilan hevoshaassa. Kyläkierroksen jälkeen hirvi ui joen yli Tapanilaan. Olimme hautausmaalla ja silloin kirkon vahtimestari tuli pyytämään, että auttaisimme tasoittamaan hirven jättämät jäljet ruohikolta ja käytäviltä. Silloin Nummelinin täti tuli kertomaan, että tänään aamupäivällä nuori ylioppilas on ampunut Bobrikoffia ja itseään. Siihen kirkon vahtimestari tuumasi, että oli arvannut tänään tapahtuvan jotain suurta, olihan kukko kitissyt niin kovasti. Ihmettelimme voisiko kukko sellaista tietää. Vahtimestari kertoi, että siitä lähtien kun Bobrikoff oli tullut Suomeen oli kukko kääntynyt kohti itää, Venäjää ja uhan suuntaa kohden. Keväällä 1918 kukko käänsi katseensa suoraan Helsinkiin. Silloin vakuutuin, että hän on todellakin meidän vartijamme. Viime vuosina kukko on kääntänyt katseensa kaakkoon ja lounaaseen. Aivan kuin hän katselisi rautatietä. Yrittääkö kukko varoittaa meitä asutuksesta, joka seuraa rautatietä? Toivotaan että huvila-asutus jää Helsinkiin ja tämä vanha ruotsinkielinen maaseutu saa jäädä rauhaan.”

Pyhän Laurin kirkon kellotapulin katolla oleva kukkoviiri on varoittanut kyläläisiä tulevista vaaroista. Kuva Riina Koivisto.

Helsingan keskiaikapäivänä voi itse tulla paikan päälle toteamaan minne suuntaan kukko katsookaan.

Andreas Koivisto

maanantai 18. tammikuuta 2016

Uusi vuosi, uusi tutkimusprojekti

Eräs Vantaa-Seuran tehtävistä on kotikaupunkimme menneisyyden ja nykyisyyden tutkiminen. Vuosien varrella tutkimusta on tehty monin eri tavoin, mutta näkyvimmin erilaisissa projekteissa, perinnehaastatteluja nauhoittamalla tai valokuvia keräämällä. Erityisen tärkeänä on pidetty muuttuvan Vantaan tutkimusta, sillä reippaasti kasvavan kaupungin maisema ja tavat muuttuvat tiheään.

Vantaa-Seuran on aiheellista olla ylpeä tehdystä työstä. Kerätyt tutkimustiedot eivät jää lojumaan laatikoihin vaan ne pyritään aina julkaisemaan. Yhdistyksellä on siihen olemassa ainutlaatuinen väline, nimittäin oma vuosikirja Helsingin pitäjä – Vantaa. Julkaisu tallentaa korkeatasoisilla tutkimuksillaan kotiseutumme tapahtumia ja perinteitä niin menneiltä ajoilta kuin nykypäivästäkin.

Vantaalaisia joulumuistoja tallennettiin Koivukylän vanhustenkeskuksessa vuonna 2012. Muistoista syntyi Vantaan joulukuunnelma. Kuva Riina Koivisto.

Ensimmäinen vuosikirja, tai silloin vielä lehtinen, ilmestyi vuonna 1963. Kun kirja on ilmestynyt lähes joka vuosi, on koossa mittava aineisto tutkimustietoa. Niin se vain on, että melkein mitä tahansa kun Vantaalla lähtee tutkimaan, on ensin kaivettava esiin yhdistyksen vuosikirjat.

Yhdistyksessä rahoitetaan tutkimustyötä joko omasta rahastosta tai haetaan avustuksia ulkopuolisilta säätiöiltä. Vantaa-Seuran oma tutkimusrahasto kantaa edesmenneen kotiseutuneuvos Lauri Leppäsen nimeä.

Hanabölen Lill-Petas 1900-luvun alussa. Lill-Petas on yksi uuden tutkimusprojektin kohteista. Kuva Lindströmien yksityiskokoelma.

Tammikuussa 2016 yhdistyksessä alkoi uusi projekti, jossa tutkitaan Vantaan vanhoja maatiloja. Vielä sata vuotta sitten maalaiskunnan maisemaa hallitsivat metsät, peltoaukeat ja kyliin keskittynyt asutus. Lehmät laidunsivat niityillä ja auto oli harvinainen näky kuoppaisella kylätiellä. Maailman muuttuessa myös Vantaa on kasvanut. Merkkejä menneestä elämäntavasta on kuitenkin säilynyt levittäytyneen asutuksen keskellä.

Tutkimuskohteeksi on valittu muutama maatila, entinen tai nykyinen, eri puolilta Vantaata. Tällä kertaa tutkija suuntaa askeleensa tilan vanhaan päärakennukseen, asettaa nauhurin tuvan pöydälle ja antaa asukkaiden kertoa. Millaista on asua vanhalla tilalla. Miten elämä on muuttunut. Miten asuinrakennusta on muutettu mukavammaksi. Ja ennen kaikkea, miten asukkaat näkevät tulevaisuuden. Onko edellisiltä sukupolvilta perityllä ammatilla ja sukutilan mukanaan tuomilla vanhoilla rakennuksilla sijaa Suomen neljänneksi suurimmassa kaupungissa?

Projektissa selvitetään myös vanhan kestikievarin, Övre Nybackan, historiaa. Kuva Riina Koivisto. 

Tätä tutkimusta ei tarvitse aloittaa tyhjältä pöydältä. Vantaalla on tehty erilaisia rakennusinventointeja. Tärkeimpiä ovat kaupunginmuseon VAARI-projektin vanhojen rakennusten tuoreet inventointitulokset. Helsingin pitäjän kirkonkylässä viime vuosina kerätty inventointi- ja haastatteluaineisto antaa hienon vertailumateriaalin tutkimukselle. Apuna ovat myös yhdistyksen vuosikirjojen artikkelit. Lisäksi tutkimuksessa hyödynnetään arkistoista löytyviä vanhoja haastatteluita.

Kerätty aineisto mahdollistaa useamman tutkimuksen ja artikkelin. Tutkimustuloksista ainakin ensimmäinen julkaistaan, kuinkas muuten, Vantaa-Seuran vuosikirjassa Helsingin pitäjä – Vantaa 2017. Meneillään olevaa maatiloja tutkivaa projektia  tukee Aktiastiftelsen i Vanda.

Riina Koivisto