Tiedätkö miksi Vantaa-päivää vietetään 15.5?

Tiedätkö miksi Vantaa-päivää vietetään juuri 15.5? Kauan sitten keskiajalla päätettiin Vantaanjoen lohenkalastusoikeudet luovuttaa Padisen luostarin munkeille. Kyseisen asiakirjan allekirjoitti Kuningas Magnus Eriksson Turun linnassa 15.5.1351. Kalastusoikeuksien luovutus liittyi Magnus Erikssonin pyrkimyksiin liittää osia Virosta Ruotsiin. Viro oli aiemmin ollut Tanskan vallan alainen, mutta Tanskan kuningasmahdin romahduttua, alueella oli 1300-luvun alusta ollut valtatyhjiö. Tämän tyhjiön magnus Eriksson halusi täyttää ja pyysi siihen apua Padisen luostarilta. Vastineeksi hän lahjoitti luostarille muun muassa mainitut lohenkalastusoikeudet. Tätä perua ovat muun muassa paikannimet Munkkiniemi ja Munkkivuori. Lisäksi Piispankylän nimi Vantaalla on luultavasti perua tältä ajalta. Tämän tapahtuman johdosta Vantaan vaakunassa on myös lohenpyrstö.

Kuningas Magnus Eriksson talvehti vuoden 1351 talvella Haapsalun linnassa. Siellä hän tapasi Padisen luostarin edustajia ja sopi heidän kanssaan Vantaanjoen lohenkalastusoikeuksista sitä vastaan, että luostari auttaisi kuningasta pyrkimyksissään liittää Viron alueita Ruotsiin. Kuva Riina Koivisto.

Kuninkaan lahjoitettua Vantaanjoen kalastusoikeudet Padisen munkeille 15.5.1351, oli joella varmasti luostarin edustajia jo neljä viikkoa myöhemmin lohen noustessa Vantaanjokeen. Itse lohenkalastukseen Padisen luostarin munkit eivät osallistuneet, vaan tehtävää hoitivat niin sanotut maallikkoveljet. Kiitos luostarin ja paikallisten talonpoikien välisten riitojen, tiedetään vuodelta 1417 säilyneen oikeusasiakirjan avulla myös jotakin sen aikaisista kalastusmenetelmistä. Koskiin rakennettiin joka kesä lohikarsinoita. Lohet nostettiin karsinoista haaveilla, joilla lohia pyydystettiin myös suoraan koskesta.

Vantaa-Seuran retkeläiset Padisen luostarin raunioiden edessä sykysyllä 2012. Kuva Heli Nurger.

Padisen luostari omisti lohenkalastusoikeudet Vantaanjoessa vuoteen 1428 asti, jolloin se myi oikeudet Turun hiippakunnalle. Padisen lohenkalastusta Vantaanjoessa kesti siis vajaat 80 vuotta vuosien 1351 ja 1428 välissä. Suolattu ja tynnyreihin säilötty lohi oli keskiajalla Suomen alueen merkittävimpiä vientituotteita. Padisen luostarille lohenkalastus oli kuitenkin tärkeää myös jokapäiväisen elämän kannalta. Luostarin säännöt kielsivät nimittäin munkeilta lihan syömisen ja kalasta saatu ravintoarvo oli suuri. Näin kuninkaan luostarille tekemällä lahjoituksella oli enemmän kuin pelkästään taloudellisia ulottuvuuksia.

Jos 15.5.1351 pidettäisiin Vantaan syntymävuotena, täyttäisi pitäjä tänään 666 vuotta! Pitkään kyseistä päivämäärää pidettiin vanhimpana säilyneenä mainintana Vantaasta. Uudet tutkimukset ovat kuitenkin paljastaneet vielä vanhemman lähteen.  FT Tapio Salminen löysi arkistojen kätköistä muutama vuosi sitten kaksikymmentä vuotta vanhemman Vantaata koskevan maininnan. Asiakirja koskee piispankymmenysten suorittamista. Sen mukaan jokaisen savun (maatilan) oli annettava piispalle vuosittain naula voita jokaiselta seitsemän vuotta täyttäneeltä mieheltä ja naiselta. Se on päivätty 14.9.1331. Oikeastaan meidän tulisi siis juhlia Vantaata vasta syksyllä. Ja juhlavuosia olisi kasassa jo 686.

Andreas ja Riina Koivisto

Emilin sohvakalusto palasi Övre Nybackaan

Oltuaan vuosikymmeniä kesämökillä Nauvossa ja vantaalaisessa varastossa, palasi Övre Nybackan sohvakalusto takaisin kotiin tammikuun lopussa. Kyseessä ovat tilan viimeisimmän isännän, Emil Rosenströmin puusohva, tuvan pöytä ja penkkejä. Emilin pojanpoika Tom Rosenström lahjoitti kalusteet takaisin Övre Nybackaan.

Emilin jälkeläisillä on vielä vahvat tunnesiteet tilaan ja monet heistä ovat olleet eri tavoin tekemisissä talon kanssa sen jälkeen, kun Vantaa-Seura vuokrasi tilan Vantaan kaupungilta. Sukulaiset ovat esimerkiksi lainanneet vanhoja valokuvia ja kertoneet tilaan liittyviä muistoja. Heidän avullaan isoja osia tilan historiasta on voitu tallentaa uusia sukupolvia varten. Tuntuu melkein, kun tila olisi saanut takaisin sielunsa. Tällä kertaa tila sai lisäksi takaisin osan vanhoista kalusteistaan.

Övren sohvakalusto lähtövalmiina Övre Nybackaan. Kuvassa vasemmalta Aimo Rapo, Tom Rosenström ja Kati Tyystjärvi. Kuva: Andreas Koivisto

Tom Rosenström otti yhteyttä Vantaa-Seuraan uuden vuoden alussa ja kyseli, josko seura olisi kiinnostunut muutamista tilan vanhoista kalusteista. Tietenkin olimme! Vantaa-Seuran henkilökunta lähti ensin katsomaan kalusteita ja sitten sovimme kuljetuksesta. Varapuheenjohtaja Kati Tyystjärvi lupasi tarjota kalusteille kyydin peräkärryllään. Puheenjohtaja Andreas Koivisto sekä seuralle digitaalisia 3D-malleja tekevä Aimo Rapo tarjosivat puolestaan siirtämiseen tarvittavaa lihasvoimaa.

Övre Nybackaan palasi sinertäväksi maalattu kalustesarja, tuvan vanha ruokapöytä, kaksi pidempää ja kaksi lyhyempää penkkiä sekä puusohva. Sohvasta Tom kertoi, että hän tapasi pienenä poikana levätä siinä isoisänsä Emilin vatsalla. Sohvalla ei koskaan pidetty pehmusteita, vaan Emil tapasi maata suoraan kovalla puulla. Se oli selälle paras. Harvoin sohvalla kuitenkaan maattiin 20 minuuttia pidempään. Sen jälkeen Emil aina totesi, että ”Jaahas, eiköhän lähdetä taas ulos jatkamaan töitä!”.

Sohvan väri ei ole alkuperäinen, siinä on ainakin kolme päällekkäistä värikerrosta. Alkuperäisen vihreän värin voi kuitenkin löytää pienestä nurkasta sohvan kääntöpuolelta. Väri on hyvä olla tiedossa, jos joku joskus päättäisi palauttaa sohvan alkuperäisen värin.

Andreas Koivisto ja Aimo Rapo kantavat sohvaa sisälle Övre Nybackaan. Kuva: Kati Tyystjärvi.

Kun tulimme hakemaan sohvaa, saimme myös toisen Övre Nybackan vanhoista kalleuksista kaupan päällisiksi. Tom oli nimittäin siivotessaan löytänyt talon vanhan keittiökellon. Kello oli muuten erinomaisessa kunnossa, mutta sen maalatut numerot olivat päässeet hiukan haalistumaan. Se johtui siitä, että joku tädeistä oli aikoinaan yrittänyt putsata sitä liian innokkaasti ja liiankin hyvällä puhdistusaineella.

Nyt sekä sohva, penkit, että pöytä ovat taas paikoillaan Övre Nybackassa. Kiinnostuneilla on mahdollisuus tulla katsomaan niitä, vaikka jonkun Övre Nybackan avoimen ovien yhteydessä. Sellaisia järjestetään aina joka kuun ensimmäinen maanantai. Kelloa emme ole vielä ehtineet asentaa, mutta yritämme tehdä senkin tässä lähitulevaisuudessa. Yhdistys haluaa vielä kiittää Tom Rosenströmiä lahjoituksesta!

Andreas Koivisto

 

Emils soffmöblemang återvände till Övre Nybacka

Efter många årtionden på sommarstuga i Nagu och förråd i Vanda, återvände Övre Nybackas soffmöblemang hem i slutet av januari. Det är gårdens sista husbonde Emil Rosenströms möblemang, som donerades till gården av hans sonson Tom Rosenström.

Emils ättlingar har ännu djupa band till gården och många av dem har på olika sätt varit engagerade med Övre Nybacka sedan Vandasällskapet hyrde gästgivargården av Vanda stad. De har till exempel bidragit med gamla minnen och bilder från gården och med hjälp av dem har mycket av gårdens historia kunnat återskapas. Det känns nästan som gården håller på få sin själ tillbaka. Och nu fick den alltså också en del av sina gamla möbler tillbaka.

Övre Nybackas soffmöblemang är åter på plats i stugan. Bild: Andreas Koivisto.

Tom Rosenström kontaktade Vandasällskapet i början av det nya året och frågade om föreningen skulle vara intresserat av några gamla möbler som funnits i Övre Nybacka. Det var vi förstås! Föreningens verksamhetsledare Riina Koivisto åkte för att se på möblerna och så bestämde vi om frakten. Viceordförande Kati Tyystjärvi lovade hjälpa till med bil och släpkärra, medan ordförande Andreas Koivisto och Aimo Rapo, som gör digitala 3D modeller åt Vandasällskapet, fick bidra med muskelhjälp.

Möblemanget, som fick komma tillbaka till Övre Nybacka bestod av ett bord, bänkar och en träsoffa. Om soffan berättade Tom att han i tiderna brukade sova på farfar Emils mage när han låg på den. Soffan hade aldrig något tyg eller annat mjukt på, utan Emil tyckte om att ligga direkt på träet. Det var bäst för ryggen. Men det var sällan han låg på soffan mer än 20 minuter. Sedan konstaterade han alltid att: ”Jaha, då får vi gå ut och fortsätta med arbetet!”

Färgen på soffan är inte den ursprungliga. Det finns minst tre olika färglager på soffan. Den ursprungliga gröna färgen hittar man ändå på ett hörn på soffans baksida. Färgen är bra att veta om någon gång skulle få för sig att återställa soffan till ursprunglig färg.

Övre Nybackas gamla köksklocka med bleknade siffror. Bild Andreas Koivisto.

När vi åkte efter soffan fick vi också en annan av Övre Nybackas gamla klenoder på köpet. Tom hade nämligen hittat husets gamla köksklocka när han städade. Klockan var annars i väldigt bra skick, men klockans målade siffror hade bleknat en aning. Det var på grund av att någon av fastrarna i tiderna hade putsat klockan för ivrigt med något lite för effektivt putsmedel.

Nu är både soffan, bänkarna och bordet igen på plats i Övre Nybacka och den som är intresserad kan komma och bekanta sig med dem till exempel nästa gång det är öppna dörrar på Övre Nybacka. Sådana ordnas alltid första måndagen varje månad. Klockan har vi inte ännu hunnit sätta upp, men det skall vi nog försöka hinna med i en när framtid det också. Föreningen vill ännu tacka Tom Rosenström för donationen!

Andreas Koivisto

Suomi 100 vuotta – itsenäisyyden juhlakirja on ilmestynyt!

Vantaa-Seura julkaisi jälleen uuden vuosikirjan Helsingin pitäjä - Vantaa, tällä kertaa järjestyksessään numero 49. Vuoden 2017 juhlakirjalle ei ollut vaikea löytää teemaa. Se on luonnollisesti Suomi sata vuotta ja kirja on myös osa maamme virallista Suomi 100 -ohjelmaa, jonka puitteissa järjestetään runsaasti ohjelmaa pitkin vuotta. Kirjalle valikoitunut teema tarkoittaa sitä, että vuosikirjalla on selkeä punainen lanka. Sen artikkeleissa tarkastellaan Vantaan ja historiallisen Helsingin pitäjän sadan vuoden takaista ympäristöä laajasti eri näkökulmista. Tälläkään kertaa ei tuottanut hankaluuksia löytää jutunaiheita, päinvastoin artikkeleita jouduttiin rajoittamaan, jotta kirjan sivumäärä ei paisunut liiaksi. Silti kirja on yksi paksuimmista tähän mennessä ilmestyneistä vuosikirjoista ja sen sivumäärä lähentelee jo kolmea sataa.

Vantaa-Seuran vuosikirjaa Helsingin pitäjä – Vantaa 2017 voi ostaa yhdistyksen verkkosivuilta (vantaaseura.fi), Vantaa-Seuran tilaisuuksista ja hyvin varustelluista kirjakaupoista. Hintamme kirjalle on 25 euroa.

Itsenäinen Suomi täyttää vuonna 2017 siis sata vuotta. Vaikka se onkin kunnioitettava luku, sata vuotta ei kuitenkaan ole kansainvälisesti tarkasteltuna kovinkaan korkea ikä, vaan maamme on maailman silmissä hyvin nuori. Nykyinen Suomi ja sen mukana Vantaa on muodostunut pidemmän kehityksen tuloksena. Tämän takia tässä Suomi 100 -juhlakirjassa tarkastellaankin kaupungin menneisyyttä paljon suuremmalla aikavälillä. Vaikka kirjan pääpaino on sadan vuoden takaisessa tilanteessa, lukija saa tutustua nykyisen pääkaupunkiseudun historiaan kivikauden ja keskiajan kautta aina nykypäivään saakka.

Nykyään Vantaa nähdään kansainvälisenä lentokenttäkaupunkina. Pelkkä lentokenttä ei kuitenkaan tee Vantaasta kansainvälistä. Tänne on muuttanut paljon muualta tulleita ihmisiä, niin Suomen sisältä kun ulkomailta. Nykyään Vantaalla asuu ihmisiä noin 130 maasta ja kaupungissa puhutaan yli 100 kieltä. Nykyajan muuttoaallot Vantaalle alkoivat vietnamilaisista venepakolaisista 1970-luvun lopussa, kuten saamme lukea eräästä kirjan artikkelista.

Siirtolaisuus on kuitenkin 1900-lukua huomattavasti vanhempi ilmiö. Maahanmuutto näille seuduille alkoi jo jääkauden jälkeen, maamme paljastuttua mannerjäätikön alta. Vuosituhansien ja -satojen ajan tänne on vähitellen tihkunut lisää ihmisiä eri puolilta maailmaa. Tahti on vaan kiihtynyt hurjasti 1900-luvun loppupuoliskolta alkaen. Ei ole myöskään uusi ilmiö, että tulokkaisiin suhtaudutaan epäileväisesti. Samanlaisia epäilyjä, joita voi kuulla nykyään, oli esillä sata vuotta sitten. Tästä voi lukea Tuomas Teporan kuvauksessa sadan vuoden takaisesta pääkaupunkiseudusta.

Juhlakirjan artikkelit tarkastelevat 100 vuoden takaisen Helsingin pitäjän aluetta monelta eri näkökulmasta.

Itsenäisyysjuhlan tausta on traaginen. Itsenäistymistä seurasi repivä sisällissota, joka jakoi kansan kahtia. Suomalaiset ovat tavanneet muistella itsenäisyyspäivänä lähinnä toista maailmansotaa, mutta nyt aika on tehnyt tehtävänsä. Sisällissodasta voi jo puhua avoimesti ja vapaasti. Tästä johtuen tässä teoksessa keskitytään nimenomaan sadan vuoden takaiseen aikaan ja toisen maailmansodan käsittely saa odottaa toiseen kertaan. Sisällissodan tapahtumia on pyritty kuvaamaan monipuolisesti eri osapuolien näkökannalta.

Itsenäisyys on kuitenkin paljon muuta kuin pelkkää sotaa ja taisteluja. Niinpä tässä juhlakirjassa tarkastellaan yhteiskuntaa myös muista näkökulmista. Tarkastelun kohteina ovat niin 100 vuoden takainen teollisuus ja yritystoiminta, teiden kehitys kuin yksittäisten rakennusten historia. Yhdessä artikkelit antavat monipuolisen kuvan siitä, minkä näköinen yhteiskunta Suomessa ja erityisesti Vantaalla oli itsenäistymisen ajan ympärillä. Kirja on helposti lähestyttävä ja Marianne Kivimäen upea taitto ja monet kuvat tekevät kirjan kutsuvaksi ja miellyttäväksi selailla. Toivottavasti kirja tarjoaa monelle antoisia lukuhetkiä kotiseutuhistorian ja Suomen itsenäisyyden ajan parissa!

Andreas Koivisto, Helsingin pitäjä - Vantaa 2017 -kirjan päätoimittaja

Keskiaikaan pyöräillen

Helsingan keskiaikapäivään voi ottaa varaslähdön osallistumalla lauantaiaamuna 13.8.2016 klo 10.00 kestikievari Övre Nybackan pihalta alkavalle pyöräkierrokselle. Vaikka keskiajalla ei vielä pyöriä tunnettu, ovat nämä myöhemmän ajan kulkupelit oiva tapa päästä paikkoihin, joihin on hankala tulla autolla. Niinpä noin 11 km pitkän pyörälenkin aikana saadaan ihailla monia Vantaan keskiaikaisia kyliä, jotka ovat tavallisesti piilossa pääkulkuväylien takana.

Mårtensbyn kylän pellot auringonlaskun aikaan. Kuva Miki Wiik.

Pyöräilykierroksen aikana kuljetaan pääosin Suuren Rantatien vanhempaa linjausta, joka kulki kylästä kylään. Se on siis vielä vanhempi versio nykyisinkin maastoon merkitystä Suuren Rantatien linjauksesta, joka erottuu monin paikoin Kuninkaantie -kylttien avulla. Kyseinen Kuninkaantien reitti on kuitenkin aikansa valtaväylä, joka ohittaa monen vanhan kylän. Tien vanhempi ja alkuperäinen kylästä kylään kulkeva linjaus on hyvin hahmotettavissa Mårtensbyn ja Kirkonkylän välissä. Tätä reittiä on tarkoitus kulkea pyörän selältä tapahtuvan opastuksen aikana.

Brutubyn läpi kulkevan kapean kyläraitin toisella reunalla alkavat kylän pellot, jotka sijaitsevat alaspäin viettävässä rinteessä. Kuva Miki Wiik.

Pyöräretki siis alkaa Mårtensbyn Övre Nybackan tilan pihalta (Nybackankuja 4). Sieltä matka jatkuu Vantaankosken vanhan puusillan kautta Suurelle Rantatielle, josta pian poiketaan Vinikbyn tielle. Vinikbystä matka jatkuu Brutubyhyn. Näiden kahden kylän tiet kuuluvat varmaan Vantaan kauneimpiin teihin, joten ne ovat todella tutustumisen arvoisia.

Sillbölen ja Övitsbölen välinen tie kulkee metsikön läpi. Kuva Miki Wiik.

Brutubystä poljetaan eteenpäin kohti Sillbölen kylän vanhoja kantatiloja ja kierretään samalla Silvolan tekojärvi. Hiekkatiellä peltojen ja metsien ympäröimässä maastossa voi hyvin aistia ikiaikaista talonpoikaistunnelmaa, eikä heti tunne olevansa pääkaupunkiseudulla. Sillbölestä seuraava kylä on puolestaan Övitsböle, jonka kautta jatketaan Tolkinkylään, jossa aikoinaan asui suomenkielisten ja ruotsinkielisten Helsingin pitäjäläisten välillä toiminut tulkki. Tolkinkylän vieressä sijaitsi sitten pitäjän verot keränneen veromiehen kylä, eli Skattmansby. Skattmansbystä päästäänkin retken päätepysäkille, eli Kyrkobyhyn. Kirkonkylässä voi sitten levätä ja jatkaa päivää keskiaikaisissa tunnelmissa kun Helsingan keskiaikapäivä ohjelma- ja ruokailutarjoiluineen alkaa klo 12.

Pyöräilyretken oppaana toimii arkeologi Andreas Koivisto.

Merkityksellinen kukko

Lauantaina 13.8.2016 järjestetään Kirkonkylässä Vantaalla ensimmäistä kertaa Helsingan keskiaikapäivä. Keskiaikapäivän logossa esiintyvä kukko on merkityksellinen ja liittyy tiiviisti sekä Vantaan että koko Suomen keskiaikaan ja menneisyyteen.

Oletko esimerkiksi koskaan ihmetellyt mistä suomenkielen sana "hana" tulee? Sanan selitys liittyy Vantaan Mårtensbyn Lillaksenkin keskiaikaiselta kylätontilta löytyneeseen kukkohanaan. Esine on antanut nimensä kaikille suomen kielen hanoille, sillä Hana-sanan alkuperä on keskialasaksan kukkoa tarkoittavassa sanassa Hane. Kieltä puhuttiin yleisesti muun muassa Tallinnassa, jonne oli vilkkaat kontaktit keskiajan Vantaalta.

Lillaksen keskiaikaiselta kylätontilta löytynyt tynnyriin työnnettävä kukkohana. Olutta valutettiin sulkijassa olevasta kukosta kiertämällä. Kukkohana on mahdollisesti kuulunut tilan omistaneelle Jöran Pedersson Bondelle tai hänen pojalleen Jöran Lillelle. Kuva Riina Koivisto.

Kirkonkylästä kukkohanaa ei ole löytynyt, mutta voimme olettaa sielläkin lasketun olutta vastaavanlaisista hanoista. Olihan Kirkonkylässä 1540-luvulla jopa kuusi oluen myyntiä harjoittanutta krouvaria. Krouvareiden määrästä päätellen olutta myytiin kirkon ympäristössä ja kirkonmenojen yhteydessä paljon. Runsas oluenmyynti näyttääkin olleen ongelma, sillä Kustaa Vaasa oli vuonna 1541 kehottanut Suomessa olevia voutejaan puuttumaan yleiseen tapaan pitää krouveja kirkonmäellä ja myydä runsaasti olutta juhlapäivinä. Tämä oli kuninkaan mukaan vaarallista, eikä siitä voinut seurata mitään hyvää.

Vantaalla kukko on myös varoittanut tulevista vaaroista. Kirkonkylän suurin vartija oli nimittäin tapulin huipulla koreileva kukko. Tässä on 1900-luvun alkupuolelta kukkoon liittyvä tarina, joka on vapaasti käännetty ja lyhennelty Kyrkoby ungdomsföreningenin Lyktan-lehden numerosta 1/1926:

”16.6.1924 minä ja toinen poika seurasimme komean hirviuroksen matkaa kylässä. Hirvi sai tylyn vastaanoton pappilan hevoshaassa. Kyläkierroksen jälkeen hirvi ui joen yli Tapanilaan. Olimme hautausmaalla ja silloin kirkon vahtimestari tuli pyytämään, että auttaisimme tasoittamaan hirven jättämät jäljet ruohikolta ja käytäviltä. Silloin Nummelinin täti tuli kertomaan, että tänään aamupäivällä nuori ylioppilas on ampunut Bobrikoffia ja itseään. Siihen kirkon vahtimestari tuumasi, että oli arvannut tänään tapahtuvan jotain suurta, olihan kukko kitissyt niin kovasti. Ihmettelimme voisiko kukko sellaista tietää. Vahtimestari kertoi, että siitä lähtien kun Bobrikoff oli tullut Suomeen oli kukko kääntynyt kohti itää, Venäjää ja uhan suuntaa kohden. Keväällä 1918 kukko käänsi katseensa suoraan Helsinkiin. Silloin vakuutuin, että hän on todellakin meidän vartijamme. Viime vuosina kukko on kääntänyt katseensa kaakkoon ja lounaaseen. Aivan kuin hän katselisi rautatietä. Yrittääkö kukko varoittaa meitä asutuksesta, joka seuraa rautatietä? Toivotaan että huvila-asutus jää Helsinkiin ja tämä vanha ruotsinkielinen maaseutu saa jäädä rauhaan.”

Pyhän Laurin kirkon kellotapulin katolla oleva kukkoviiri on varoittanut kyläläisiä tulevista vaaroista. Kuva Riina Koivisto.

Helsingan keskiaikapäivänä voi itse tulla paikan päälle toteamaan minne suuntaan kukko katsookaan.

Andreas Koivisto

Uusi vuosi, uusi tutkimusprojekti

Eräs Vantaa-Seuran tehtävistä on kotikaupunkimme menneisyyden ja nykyisyyden tutkiminen. Vuosien varrella tutkimusta on tehty monin eri tavoin, mutta näkyvimmin erilaisissa projekteissa, perinnehaastatteluja nauhoittamalla tai valokuvia keräämällä. Erityisen tärkeänä on pidetty muuttuvan Vantaan tutkimusta, sillä reippaasti kasvavan kaupungin maisema ja tavat muuttuvat tiheään.

Vantaa-Seuran on aiheellista olla ylpeä tehdystä työstä. Kerätyt tutkimustiedot eivät jää lojumaan laatikoihin vaan ne pyritään aina julkaisemaan. Yhdistyksellä on siihen olemassa ainutlaatuinen väline, nimittäin oma vuosikirja Helsingin pitäjä – Vantaa. Julkaisu tallentaa korkeatasoisilla tutkimuksillaan kotiseutumme tapahtumia ja perinteitä niin menneiltä ajoilta kuin nykypäivästäkin.

Vantaalaisia joulumuistoja tallennettiin Koivukylän vanhustenkeskuksessa vuonna 2012. Muistoista syntyi Vantaan joulukuunnelma. Kuva Riina Koivisto.

Ensimmäinen vuosikirja, tai silloin vielä lehtinen, ilmestyi vuonna 1963. Kun kirja on ilmestynyt lähes joka vuosi, on koossa mittava aineisto tutkimustietoa. Niin se vain on, että melkein mitä tahansa kun Vantaalla lähtee tutkimaan, on ensin kaivettava esiin yhdistyksen vuosikirjat.

Yhdistyksessä rahoitetaan tutkimustyötä joko omasta rahastosta tai haetaan avustuksia ulkopuolisilta säätiöiltä. Vantaa-Seuran oma tutkimusrahasto kantaa edesmenneen kotiseutuneuvos Lauri Leppäsen nimeä.

Hanabölen Lill-Petas 1900-luvun alussa. Lill-Petas on yksi uuden tutkimusprojektin kohteista. Kuva Lindströmien yksityiskokoelma.

Tammikuussa 2016 yhdistyksessä alkoi uusi projekti, jossa tutkitaan Vantaan vanhoja maatiloja. Vielä sata vuotta sitten maalaiskunnan maisemaa hallitsivat metsät, peltoaukeat ja kyliin keskittynyt asutus. Lehmät laidunsivat niityillä ja auto oli harvinainen näky kuoppaisella kylätiellä. Maailman muuttuessa myös Vantaa on kasvanut. Merkkejä menneestä elämäntavasta on kuitenkin säilynyt levittäytyneen asutuksen keskellä.

Tutkimuskohteeksi on valittu muutama maatila, entinen tai nykyinen, eri puolilta Vantaata. Tällä kertaa tutkija suuntaa askeleensa tilan vanhaan päärakennukseen, asettaa nauhurin tuvan pöydälle ja antaa asukkaiden kertoa. Millaista on asua vanhalla tilalla. Miten elämä on muuttunut. Miten asuinrakennusta on muutettu mukavammaksi. Ja ennen kaikkea, miten asukkaat näkevät tulevaisuuden. Onko edellisiltä sukupolvilta perityllä ammatilla ja sukutilan mukanaan tuomilla vanhoilla rakennuksilla sijaa Suomen neljänneksi suurimmassa kaupungissa?

Projektissa selvitetään myös vanhan kestikievarin, Övre Nybackan, historiaa. Kuva Riina Koivisto. 

Tätä tutkimusta ei tarvitse aloittaa tyhjältä pöydältä. Vantaalla on tehty erilaisia rakennusinventointeja. Tärkeimpiä ovat kaupunginmuseon VAARI-projektin vanhojen rakennusten tuoreet inventointitulokset. Helsingin pitäjän kirkonkylässä viime vuosina kerätty inventointi- ja haastatteluaineisto antaa hienon vertailumateriaalin tutkimukselle. Apuna ovat myös yhdistyksen vuosikirjojen artikkelit. Lisäksi tutkimuksessa hyödynnetään arkistoista löytyviä vanhoja haastatteluita.

Kerätty aineisto mahdollistaa useamman tutkimuksen ja artikkelin. Tutkimustuloksista ainakin ensimmäinen julkaistaan, kuinkas muuten, Vantaa-Seuran vuosikirjassa Helsingin pitäjä – Vantaa 2017. Meneillään olevaa maatiloja tutkivaa projektia  tukee Aktiastiftelsen i Vanda.

Riina Koivisto

Kiitoksia ja hyvästejä

Vuosi 2015 oli Vantaalle hyvin tapahtumarikas ja hieno kotiseudun näkökulmasta. Se toi Vantaalle paljon myönteistä julkisuutta. Kaupungin suurin ja näkyvin tapahtuma oli Kivistön asuntomessut. Vanhempia ja perinteikkäämpiä kaupunginosia edusti mediassa isosti Hakunila, joka valittiin Suomen Kotiseutuliiton toimesta vuoden kaupunginosaksi. Valinta oli erityisen hieno, sillä Kotiseutuliitto oli saanut hakemuksia ennätysmäärän uuden digitaalisen hakumenettelyn myötä. Nämä myönteiset uutiset ovat merkki siitä, että Vantaalla osataan ja tehdään asioita oikein.

Helsingin pitäjä - Vantaa 2016 vuosikirjan kansi.

Vantaa-Seurassakin on tapahtunut. Minut valittiin seuran puheenjohtajaksi muutama vuosi sitten ja nyt sain seuraavan viestikapulan, kun sain kunnian seurata Jukka Hakoa yhdistyksen vuosikirjan päätoimittajana. Saappaat ovat suuret, mutta olen ottanut tehtävän mielelläni vastaan. Olihan vuosikirja juuri se asia, joka sai minut alun perin innostumaan koko Vantaa-Seurasta. Mielestäni on äärettömän hienoa ja arvokasta, että Vantaan historiaa talletetaan vuosittain tällaiseen teokseen. Ja kuten huomaatte, ammennettavaa riittää, sillä käsissänne on järjestyksessään jo 48. kirja. Jukka Hako toimi kirjan päätoimittajana vuodesta 1980 ja hänen harteillaan olivat viimeiset 35 kirjaa. Jukan aikana kirja kehittyi lehteä muistuttavasta julkaisusta kovakantiseksi ja asiasisällöltään yhä painavammaksi teokseksi. Tällainen kirja on ainutlaatuinen kotiseutujärjestöjen keskuudessa. Suuri kiitos Jukalle, hän on todella ansainnut päätoimittajan eläkepäivät!

Myös kirjan nimi koki pienen muutoksen. Vuosien varrella yhdistys on saanut palautetta siitä, että kirjan nimessä pitäisi näkyä myös Vantaan nimi. Pitkin vuotta pohdimme uutta nimeä kirjalle ja siitä järjestettii jopa nimikilpailu. Saimme hienoja ehdotuksia, mutta myös muutaman huolestuneen viestin siitä, että emme kai vaan ole poistamassa julkaisun vanhaa perinteikästä nimeä. Niinpä pitkäaikaisen vuosikirjan toimituskunnan jäsenen, Kirsti Pietilän, ehdotus uudesta nimestä, jossa Helsingin pitäjän oheen lisätään vain Vantaa, oli erinomaisen sopiva ratkaisu. Nimi on osuva myös siksi, että kirja on perinteisesti käsitellyt koko historiallista Helsingin pitäjää, eikä vain Vantaan nykyisten rajojen sisällä tapahtuvaa toimintaa. Viereisellä sivulla olevasta kartasta käyvät tarkemmin ilmi Vantaan ja Helsingin pitäjän historialliset rajat.

Pitkäaikaiset Vantaa-Seuran toiminnan sielut Lauri Leppänen (vas.) ja Jukka Hako.

Mutta mahtui vuoteen 2015 myös ikäviä uutisia. Vantaa-Seuraa kohtasi vuoden aikana kaksi erityisen ikävää asiaa, kun ensin menehtyi yhdistyksessä pitkään toiminnanjohtajana vaikuttanut Senja Hako. Myöhemmin seuraa kohtasi toinen suru-uutinen, kun saapui tieto yhdistyksen perustajajäsenen ja pitkään seuran toiminnan sieluna toimineen, kotiseutuneuvos Lauri Leppäsen, poismenosta. Heidän omistautumisensa kotiseututyölle kantaa vielä pitkään!

Andreas Koivisto