Rakkaudesta Vantaaseen: Vantaa vetää puoleensa

 

Vantaa on aina tuntunut synonyymilta sanalle tavallinen. Se on harmaa, hieman nukkavieru ja niin tavallinen, ettei se erotu muiden joukosta. Tämä on siis pelkkä kehu, sillä tähän ainaiseen altavastaajaan on niin helppo samaistua. Naapurien ivaama paikkakunta on synnyttänyt aivan oman kulttuurinsa, jossa negatiiviset mielikuvat kannattaa kääntää omaksi vahvuudeksi. Siinä on myös omat etunsa, ettei Vantaa ole ollut kaiken keskipisteenä. Tästä johtuen Vantaalla on aina saanut olla oma itsensä, eikä siellä ole koskaan tarvinnut esittää mitään muuta kuin on. Vastaavasti Vantaalta käsin katsottuna esimerkiksi Helsinki on paikoin näyttäytynyt hyvinkin pinnalliselta ja kylmältä.

Monesti on kuullut sanottavan, että Vantaa on kuin Suomi pienoiskoossa. Vantaalta löytyykin siihen kaikki tarvittava: kaupungin vilinää, maaseudun rauhaa, maantiet, rautatiet, joet, järvet ja mitä vielä? Kuulin kerran tarinan miehestä, joka oli lyönyt vetoa, ettei poistu Vantaalta vuoteen minnekään, juuri tästä syystä. Mutta se onkin sitten aivan toinen tarina.

Jaakko Salo ja Sora-koira Ruskeasannan hiekkamontuilla.

Vartuin Itä-Vantaalla hiljaisella omakotitaloalueella. Erilaiset metsäleikit ja seikkailut lentokentän läheisyydessä olivat parasta mitä tiesin. Teini-iässä meille muodostui tiivis kaveripiiri, joka pyöri enemmän tai vähemmän musiikin ympärillä. Noihin aikoihin meille alkoi kehittyä paikoin vahva vantaalainen identiteetti, vaikka emme sitä silloin sen enempää ajatelleet. Aloimme käyttää leikkimielistä "Itä-Vantaa" käsimerkkiä, jota viljelimme kavereiden kesken. Syntyi myös ainekset näytelmälle "Tuntematon rusalainen", joka siis pohjautui suoraan Väinö Linnan romaaniin Tuntematon sotilas.

Monet asiat ovat ehtineet unohtua tässä vuosien saatossa, mutta en varmaan ikinä unohda niitä loppukesän päiviä, kun kipusimme auringon laskiessa Möskärin huipulle kuuntelemaan poltettuja cd-levyjä kannettavasta radiosta.

Perustimme myös ahkerasti erilaisia bändejä kaveripiirimme sisällä ja samat soittajat saattoivatkin soittaa useammassa bändissä. Itse päädyin soittamaan bassoa kuin vahingossa. En kokenut sen suurempaa poltetta soittamiseen, mutta yhdessä tekeminen ja kavereiden kanssa hengaaminen oli sitäkin tärkeämpää.

Minulle vuosi 2009 oli käänteentekevä, koska silloin järjestin ensimmäisen tapahtuman Hiekkaharjun nuorisotalolla. Siellä soitti oman bändini lisäksi kavereiden bändejä ja tilaisuus oli ajateltu vain oman piirin jutuksi. Tapahtuma osoittautuikin odotettua suositummaksi ja nuoria tuli aina Helsingistä asti katsomaan keikkoja. Suosiosta johtuen nuorisotalon työntekijät pyysivät minua järjestämään tapahtuman uudestaan ja lopulta se järjestettiin yhteensä 3 kertaa. Vähän vielä silloin tiesin, mutta myöhemmin tämä tapahtumasarja johdatti minut nykyisen ammattini pariin. Siihen oli toki vielä matkaa.

Järjestyksessään ensimmäinen Punk Revival -tapahtuma Hiekkaharjun nuorisotalolla 25.4.2009. Meneillään tapahtuman loppuhuipennus, jossa yhtyeet Bloodsucker Circus ja SinnerSixtySix kavereineen nousivat yhdessä lavalle esittämään Backyard Babies -yhtyeen "Friends" kappaleen.

Seuraava suurempi käänne tapahtui jo seuraavana vuonna, kun perustimme Katujen Äänet -nimisen bändin. Halusimme alusta asti profiloitua vahvasti vantaalaiseksi bändiksi ja erottautua näin kaikista itseään muka helsinkiläisinä pitävistä bändeistä. Vantaalaisuus kanavoitui nopeasti kappaleiden sanoituksiin, joissa vilisivät meille tutut paikat ja tapahtumat. "Oodi Vantaalle", "Maisema kuolee", "Joen toisella puolella", "Pitkät jäähyväiset" ja monet muut kappaleistamme sijoittuvat Vantaalle. Paikallisuus on näkynyt myös tavalla tai toisella musiikkivideoillamme ja levynkansissamme. Parhaimpana esimerkkinä on viimeisimmän albumimme kansikuva, jossa on vanha kuva Kulttuuritehdas Vernissasta, joka on toiminut treenipaikkanamme jo yli kymmenen vuoden ajan.

Vaikka en enää asu Vantaalla, niin se vetää silti puoleensa. Vanhempani asuvat vielä siellä ja suuri joukko kavereita, joten Vantaalla tulee käytyä jatkuvasti. Lisäksi olen töiden myötä päätynyt työskentelemään Vantaalla useissa eri tapahtumissa, ja niiden lisäksi olen työskennellyt myös Kulttuuritehdas Vernissalla. Vantaa tulee olemaan aina henkinen kotini asuin sitten missä päin maailmaan tahansa. Ei ole siis aivan klisee sanoa: "mies voi lähteä Vantaalta, mutta Vantaa ei miehestä”.

Jaakko Salo

Kirjoittaja on helsinkiläistynyt kulttuurituottaja, joka on tuottanut tapahtumia Vantaalle. Salo on myös Katujen Äänet -yhtyeen sanoittaja ja basisti.

Kirjoitus on osa Vantaa-Seuran 60-vuotisjuhlavuoden Rakkaudesta Vantaaseen -blogisarjaa.