maanantai 24. toukokuuta 2021

Rakkaudesta Vantaaseen: Vantaa tulee, Vantaa puree! Viva la Vantaa!

Vantaa tulee, Vantaa puree! oli kymmenisen vuotta sitten meidän Vantaan Kuorosota-kuoromme sotahuuto. Kylläpä aika tosiaan rientää. Mutta mennäänpä vielä siitäkin kymmenen vuotta taaksepäin aikaan, jolloin Vantaa todellakin puraisi – ainakin minua. Siitä tuli ajattelutavan muutos, sillä Helsingissä syntyneelle Vantaa oli silloin vielä susirajan väärällä puolella.

Ihan hullua, että Kehä kolmosen pohjoispuolelle muutto olisi jotenkin rankempi ratkaisu – hassua, ihan kuin siinä olisi joku korkeampi kynnys Helsingin ja Vantaan rajalla, vaikka ihan samaa multaa ja maata molemmissa. Mutta uutta kotia metsästäessäni olin uteliaisuuksissani eksynyt kuitenkin Itä-Vantaalle, enkä saanut sitä aluetta ja taloa enää pois mielestäni.

Kuusijärvi ympäristöineen lumosi Meiju Suvaksen parikymmentä vuotta sitten. Kuva: Meiju Suvaksen kotiarkisto.

Rakennus, piha ja luonto ympärillä sekä polveileva maasto olivat tehneet lähtemättömän, melkein jopa satumaisen vaikutuksen. Helsingin rajalle oli matkaan 3 kilometriä, sen keskustaan pääsi autolla 20 minuutissa, talon välittömässä läheisyydessä oli metsä, jonka takaa alkoi maaseutu lampaineen ja lehmineen. Tontit olivat huomattavasti isompia kuin Helsingin puolella ja asunnot myös jonkin verran edullisempia. Kuusijärvikin olisi sitten entistä lähempänä, joten muutto Vantaalle rupesi olemaan vaihtoehdoista paras.

Pohjois-Helsingistä Itä-Vantaalle

Niinhän se on, että kun lapsi tulee taloon, niin sitä aletaan helposti etsiä uutta ja isompaa kotia. Kun tulevan kodin lähinaapurustossa vielä sattui asumaan saman ikäisiä leikkikavereita ja tie johti vain sen varrella oleviin taloihin sitten päättyäkseen metsän reunaan, niin tuntui, että tässä olisi lapsen hyvä ja turvallista kasvaa – ja eipä aikaakaan, kun syntyi vielä toinenkin lapsi.

Menihän siinä "Stadin friidulla" parisen vuotta, että kunnolla kotiutui uudelle kotipaikalle. Kotiutumisessa auttoivat suuresti ihana koti, sitä ympäröivä luonto, mukavat naapurit, tapaamiset ystävien kanssa, Kuusijärvi sekä Hakunilan uimahalli!

Vantaa kaiken antaa, Viva la Vantaa!

Vantaa on antanut minulle ja perheelleni todella paljon näinä parina kymmenenä vuotena, jotka olen jo täällä ehtinyt asua ja nauttia asuinpaikkani vehreydestä. Olen saanut täältä ihanan kodin perheellemme. Täältä ovat löytyneet lasten koulut, harrastukset ja kaverit.

Oma harrastuspiiri on mukavasti laajentunut: kuntosalit, vesijuoksut uimahallissa, tanssitunnit ja niiden kauttakin löydetyt uudet ystävät. Enkä voi mitenkään olla mainitsematta Teatteri Vantaan musiikkiteatterin esityksiä, joissa olen saanut olla mukana sekä omia joulukonsertteja Vantaan kirkoissa.

Ikimuistoinen oli myös urani 35-vuotisjuhlakonsertti Martinuksessa Vantaan viihdeorkesterin kanssa. Vielä tähän lopuksi voin todeta, että jos iskee kaukokaipuu, niin onhan meillä Helsinki-Vantaan lentokenttä, josta voi ampaista, koronan hellitettyä, ihan minne vaan.

Meiju Suvas

Meiju Suvas on vantaalaistunut, koko Suomen tuntema viihdetaitelija. Suvas palkittiin vuonna 2017 Vantaan kulttuuripalkinnolla.

Yllä oleva kirjoitus on osa Vantaa-Seuran 60-vuotisjuhlavuoden Rakkaudesta Vantaaseen -blogisarjaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti