Kiitoksia ja hyvästejä

Vuosi 2015 oli Vantaalle hyvin tapahtumarikas ja hieno kotiseudun näkökulmasta. Se toi Vantaalle paljon myönteistä julkisuutta. Kaupungin suurin ja näkyvin tapahtuma oli Kivistön asuntomessut. Vanhempia ja perinteikkäämpiä kaupunginosia edusti mediassa isosti Hakunila, joka valittiin Suomen Kotiseutuliiton toimesta vuoden kaupunginosaksi. Valinta oli erityisen hieno, sillä Kotiseutuliitto oli saanut hakemuksia ennätysmäärän uuden digitaalisen hakumenettelyn myötä. Nämä myönteiset uutiset ovat merkki siitä, että Vantaalla osataan ja tehdään asioita oikein.

Helsingin pitäjä - Vantaa 2016 vuosikirjan kansi.

Vantaa-Seurassakin on tapahtunut. Minut valittiin seuran puheenjohtajaksi muutama vuosi sitten ja nyt sain seuraavan viestikapulan, kun sain kunnian seurata Jukka Hakoa yhdistyksen vuosikirjan päätoimittajana. Saappaat ovat suuret, mutta olen ottanut tehtävän mielelläni vastaan. Olihan vuosikirja juuri se asia, joka sai minut alun perin innostumaan koko Vantaa-Seurasta. Mielestäni on äärettömän hienoa ja arvokasta, että Vantaan historiaa talletetaan vuosittain tällaiseen teokseen. Ja kuten huomaatte, ammennettavaa riittää, sillä käsissänne on järjestyksessään jo 48. kirja. Jukka Hako toimi kirjan päätoimittajana vuodesta 1980 ja hänen harteillaan olivat viimeiset 35 kirjaa. Jukan aikana kirja kehittyi lehteä muistuttavasta julkaisusta kovakantiseksi ja asiasisällöltään yhä painavammaksi teokseksi. Tällainen kirja on ainutlaatuinen kotiseutujärjestöjen keskuudessa. Suuri kiitos Jukalle, hän on todella ansainnut päätoimittajan eläkepäivät!

Myös kirjan nimi koki pienen muutoksen. Vuosien varrella yhdistys on saanut palautetta siitä, että kirjan nimessä pitäisi näkyä myös Vantaan nimi. Pitkin vuotta pohdimme uutta nimeä kirjalle ja siitä järjestettii jopa nimikilpailu. Saimme hienoja ehdotuksia, mutta myös muutaman huolestuneen viestin siitä, että emme kai vaan ole poistamassa julkaisun vanhaa perinteikästä nimeä. Niinpä pitkäaikaisen vuosikirjan toimituskunnan jäsenen, Kirsti Pietilän, ehdotus uudesta nimestä, jossa Helsingin pitäjän oheen lisätään vain Vantaa, oli erinomaisen sopiva ratkaisu. Nimi on osuva myös siksi, että kirja on perinteisesti käsitellyt koko historiallista Helsingin pitäjää, eikä vain Vantaan nykyisten rajojen sisällä tapahtuvaa toimintaa. Viereisellä sivulla olevasta kartasta käyvät tarkemmin ilmi Vantaan ja Helsingin pitäjän historialliset rajat.

Pitkäaikaiset Vantaa-Seuran toiminnan sielut Lauri Leppänen (vas.) ja Jukka Hako.

Mutta mahtui vuoteen 2015 myös ikäviä uutisia. Vantaa-Seuraa kohtasi vuoden aikana kaksi erityisen ikävää asiaa, kun ensin menehtyi yhdistyksessä pitkään toiminnanjohtajana vaikuttanut Senja Hako. Myöhemmin seuraa kohtasi toinen suru-uutinen, kun saapui tieto yhdistyksen perustajajäsenen ja pitkään seuran toiminnan sieluna toimineen, kotiseutuneuvos Lauri Leppäsen, poismenosta. Heidän omistautumisensa kotiseututyölle kantaa vielä pitkään!

Andreas Koivisto

Vantaan muinaisuus myllerryksessä

Viimeisen vuoden aikana on saatu useita Vantaan muinaisuutta koskevia uusia tietoja. Uusia tutkimustuloksia on niin paljon, että voidaan jopa puhua myllerryksestä. Ensinnäkin Vantaasta tuli 20 vuotta vanhempi. Toiseksi, Vantaan tai Helsingin pitäjän juuret eivät näytäkään aiemman tutkimuksen mukaisesti olevan Hälsinglannissa Ruotsissa. Lisäksi Vantaalta on nyt aiempaa enemmän näyttöä ruotsalaissiirtolaisia edeltäneistä suomenkielisistä hämäläisistä. Vantaa-nimikin saattaa olla aina pronssikaudelta saakka.

Päätoimittaja Jukka Hako kirjoitti myös tuoreen Vantaa-Seuran vuosikirjan, Helsingin pitäjä 2015 pääkirjoituksessa Vantaan historiaa koskevista uusista tutkimustuloksista.

Vuoden 2014 alussa julkaistiin Tapio Salmisen kirjoittama kirja Vantaan ja Helsingin pitäjän keskiaika ja ruotsinkielinen versio kirjasta ilmestyy keväällä 2015. Salminen teki valtavan työn ja kävi läpi suuren määrän Helsingin pitäjän aluetta koskevia alkuperäislähteitä ja tulkitsi myös uudelleen vanhoja olettamuksia Vantaan historiasta. Ennen Salmisen työtä oli vallalla käsitys, että Vantaan aluetta koskeva varhaisin historiallinen maininta on vuodelta 1351, jolloin Padisen luostari sai lohenkalastusoikeuden Helsingan jokeen, eli Vantaanjokeen. Salmisen työn myötä kävi ilmi, että alue mainitaankin jo 20 vuotta aiemmin vuonna 1331 Helsingon, eli nykyisen Vantaan, aluetta koskevan lain yhteydessä. Voimme siis Vantaalla valmistautua juhlimaan 700-vuotisjuhlia luultua aiemmin, jo vuonna 2031!

Toinen perinteinen käsitys Vantaan varhaisuudesta on, että tänne olisi tullut keskiajan alussa ruotsalaissiirtolaisia Hälsinglannin alueelta. Tutkimus on aiemmin esittänyt, että he olisivat perustaneet kyliä ennen asuttamattomalle seudulle. Kummatkin edellä esitetyt olettamukset on kumottu viime vuosien tutkimuksissa.

On epäuskottavaa, että ruotsalaiset olisivat tulleet tänne Hälsinglannista, sillä alue oli näihin aikoihin harvaan asuttua ja se asutettiin samoihin aikoihin kuin Uusimaa. Näyttää sen sijaan siltä, että ruotsalaiset ovat tulleet Mälarenin ympäristöstä Upplannista. Se oli tiheään asuttua seutua ja sieltä johdettiin kolonisaatiota myös muualle Ruotsiin, muun muassa Hälsinglandiin. Tätä tukee myös nimistötutkija Saulo Kepsun huomiot, joiden mukaan Uudenmaan ruotsalaisnimistössä olisi viitteitä Upplannissa puhutusta murteesta. Nykyään pitäjän nimi Helsinge liitetään ruotsinkielen kaulaa merkitsevään sanaan ”hals”, joka viittaisi merenlahden kapeikkoon, jollaisia on Vantaanjoen suun tuntumassa.

Ruotsalaiset tulivat omasta näkökulmastaan katsoen uudelle maalle, siitä tulee myös maakunnan nimi Uusimaa. Kuten mainittiin, käsitys asumattomasta Uudestamaasta ruotsalaiskolonisaation aikoihin on kuitenkin saanut kyytiä viime vuosina. Keskiaikaisia kyläpaikkoja on tutkittu yhä enemmän ja samalla on löytynyt todisteita paikalla ennen ruotsalaisia asuneista ihmisistä, hämäläisistä. Esimerkiksi Vantaan Länsisalmen Gubbackasta löytyi 900-luvun lopulle ajoittuva pajarakennelma. Se todistaa paikalla asutun jo kauan ennen ruotsalaissiirtolaisten oletettua saapumista 1200-luvun lopulla.

Vantaan Länsisalmen Gubbackasta löydettiin muun muassa 900-luvun loppuun ajoittuva sepänpaja. Kuvassa tutkitaan keskiaikaiseen rakennukseen liittyvää kiveystä.

Myös Vantaan suomalaisperäinen paikannimistö kertoo seudulla asuneen suomenkielistä väestöä jo ennen ruotsalaisten saapumista. Näyttää nimistössä olevan jälkiä jopa monia tuhansia vuosia vanhasta asutuksesta. Tuore väitöstutkimus liittää Vantaanjoki-nimen saamen kieleen, jota puhuttiin myös täällä Etelä-Suomessa pronssikaudella, yli 3000 vuotta sitten. Tällöin Suomeen saapui uutta väestöä idästä Uralin suunnalta ja tämä lienee ensimmäinen kerta, kun maassamme puhuttiin etäästi suomea muistuttavaa kieltä.

Väitöstutkimuksessa esitetyn teorian mukaan Vantaa-nimi olisi perua kantasaamesta. Siinä Vantaanjoki liitetään kantasaamen sanaan Vȧncȧsjo̭ kḙ, kantasuomessa vastaava sana on Vantasjoki, jonka vertauskohtina ovat Rovaniemellä sijaitsevat Vanttauskoski, Vanttausjärvi ja Vanttausjoki. Nimessä on kantasaamen vȧncȧtȧk-sana, joka tarkoittaa liikkumista joen yli. Nimitystä voidaan verrata nykysuomen taipale-sanaan, joka tarkoittaa suunnilleen samaa asiaa ja joka esiintyy monissa jokien nimissä. Nimitys liittyisi Vantaanjoen lukuisiin koskipaikkoihin joita ei voi veneellä ylittää. Perustuen kielelliseen kehitykseen muissa vastaavanlaisissa sanoissa, väitöskirjan tekijä ei pidä uskottavana, että Vantaa-nimi olisi johdettu Vanaja-sanasta, niin kun on aiemmin uskottu.

Kuten kaikesta yllä kirjoitetusta voidaan todeta, historiantutkimus Vantaalla elää ja voi hyvin. Katsottavaksi jää tuleeko uusia historioitsijoita tai muita tieteentekijöitä, jotka kumoavat nämä olettamukset vai löydämmekö kenties pitävämpiä todisteita vahvistamaan nyt esitettyjä faktoja. Mielenkiinnolla jäämme odottamaan mitä tuleva tutkimus tuo tulleessaan!

Andreas Koivisto

Ovet ovat jälleen auki Övre Nybackassa

Övre Nybackassa vietettiin avajaisia toukokuun lopulla. Vantaa-Seura on vuokrannut tilan Vantaan kaupungilta ja siellä on jälleen mahdollista järjestää erilaisia juhlatilaisuuksia. Avajaisista huolimatta kyseessä ei ole mikään uutuuttaan loistava tila, vaan uudelleen käyttöön otettu maatilan vanha päärakennus. Talon vanhimpien osien pitäisi olla 1700-luvulta ja lisäosien 1800-luvulta, joten mistään nuorukaisesta ei tosissaan ole kyse.

Juhlaväki kuuntelee puheenjohtajan ja toiminnanjohtajan puheita Övre Nybackan avajaisissa. Kuva Matti Kolho.

Vuosien saatossa talossa on ehtinyt tapahtua yhtä sun toista. 1980-luvulta alkaen talo on ollut Vantaan kaupungin omistuksessa ja toiminut juhlatilana aina vuoteen 2009 saakka. Viime vuodet Övre Nybacka on ollut tyhjillään ja vailla käyttöä. Talon viimeinen isäntä, Emil Rosenström, toivoi tilasta museota. Hyvin säilyneestä vanhasta pihapiiristä huolimatta näin ei käynyt, mutta Emilin toive ei kaikunut täysin kuuroille korville. Övre Nybackan naapurissa on kuin onkin toiminut vuodesta 2006 lähtien Helsinge Lantmannagilletin alainen Maatalousmuseo. Museon päärakennukset, Emil ja Maiju, on nimetty Övre Nybackan viimeisen isännän ja emännän mukaan.

Övre Nybackan käyttö juhlatilana sopii hyvin historialliseen jatkumoon. Talon on todettu sopivan häidenviettopaikaksi ajan saatossa jo moneen kertaan. Talon tyttärien häitä on nimittäin perinteisesti juhlittu tilalla. Lisäksi Övre Nybacka on toiminut kestikievarina aina 1900-luvun alkuun saakka. Martinkylässä, jossa Nybacka sijaitsee, on ollut kievari jo pitkään. Aina kievari ei kuitenkaan ole sijainnut Övre Nybackassa. 1700-luvun kartalla voidaan nähdä kievarin sijaitsevan aivan Vantaanjoen ylittävän sillan läheisyydessä, nykyisen vanhan Viilatehtaan kupeessa.

Övre Nybackan päärakennus. Rakennuksen vanhin osa on 1700-luvulta. Kuva Riina Koivisto.

Itse Martinkylä on vanha perinteinen kylä, jonka juuret ovat keskiajalla. Martinkylän hyvin säilynyt maalaismaisema muodostaa Vantaanjoen ja Brutubyn (Voutilan) kanssa kokonaisuuden, joka on Vantaan kauneimpia kulttuurimaisemia. Nykyään Martinkylää paremmin tunnetaan nimenä ehkä Martinlaakson asuinalue, joka on itse asiassa rakennettu juuri Övre Nybackan vanhoille maille.

Övre Nybackaan liittyy kulttuurisia seikkoja, jotka ovat hyvin lähellä Vantaa-Seuran omia arvoja. Vaikka tilan vuokraaminen kaupungilta ja sen ottaminen Vantaa-Seuran vastuulle onkin vaatinut meiltä erittäin suuria voimanponnistuksia, toivon ratkaisun olevan hyvän kaikille osapuolille. Tilan ei tarvitse enää olla tyhjillään ja Vantaa-Seura saa kaupunkiin oman tukikohdan täysin sen arvoja vastaavasta tilasta. Nyt upea tila saadaan kaikkien vantaalaisten käyttöön, sillä Vantaa-Seura pyrkii järjestämään Övre Nybackassa säännöllisesti avoimia yleisötilaisuuksia. Näitä ovat esimerkiksi ohjelmalliset avoimien ovien päivät, joita järjestetään joka kuun ensimmäisenä tiistaina.

Andreas Koivisto

Vantaan nimeä ja identiteettiä etsimässä

-->

Viime aikoina on pohdittu vantaalaisten identiteettiä jopa kahdessa eri seminaarissa. Ensin Vantaan kaupunginmuseo järjesti 24.1.2013 Tikkurilan lukion auditoriossa tapahtuman nimeltä ”Mistä oletkaan kotoisin?” ja viimeksi 6.4.2013 Vantaan kansanperinteen ystävien 25-vuotisjuhlissa kaupungintalolla pohdittiin mitä vantaalaiset ajattelevat itsestään. Mistä johtuu, että Vantaalla joudutaan vielä niin paljon miettimään omaa identiteettiä?

Vastaus saattaa löytyä historian syövereistä. Tarkastellessa kaupungin menneisyyttä ei tarvitse mennä kauaskaan historiassa kun huomaa, että Vantaa on kaupungin nimenä hyvin nuori. Vasta 1970-luvulla entisestä Helsingin pitäjästä ja maalaiskunnasta tuli Vantaa. Sitä ennen Vantaana oli pidetty lähinnä nykyisen Vantaankosken ympäristössä sijainnutta aluetta, joka oli saanut nimensä Vantaanjoen varteen 1800-luvulla perustetun Vantaan ruukin mukaan.

Kun katsotaan vielä kauemmas historiaan, voidaan huomata, että Vantaa-nimi kuvasi pitäjän Kirkonkylää ja sen ympäristöä. 1600-luvun oikeusasiakirjasta nimittäin selviää, että pitäjän suomenkieliset asukkaat kutsuivat Kirkonkylää Vantaan kyläksi ja siellä sijainnutta kirkkoa Vantaan kirkoksi. Lähteen mukaan aluetta oli kutsuttu Vantaaksi ikuisista ajoista lähtien. Tämän historiallisen taustan tiedosti myös entinen kunnanjohtaja Lauri Korpinen, joka oli pääsyyllinen siihen, että uusi kaupunki nimettiin lopulta Vantaaksi.

Kuva keväisestä Kirkonkylästä huhtikuussa 2013. Taustalla näkyy Pyhän Laurin kirkko, jota pitäjän suomenkieliset asukkaat vanhan tiedon mukaan kutsuivat vielä 1600-luvulla Vantaan kirkoksi. Kuva Riina Koivisto.

Sekä Vantaan alueella että nimellä ovat juuret syvällä historiassa. Vantaalla on ollut pysyvää asutusta ainakin rautakauden lopulta nykyaikaan. Vantaalta on löydetty myös runsaasti kivikautisia asuinsijoja. Jo tuolloin, monia tuhansia vuosia sitten, Vantaan alueella näyttää olleen kaksi keskuspaikkaa kahden vanhan jokiuoman ympärillä. Toinen keskuspaikka sijaitsi nykyisen Myyrmäen lähettyvillä Mätäojan laaksossa ja toinen nykyisen Tikkurilan itäpuolella Keravanjoen rannalla Maarinkunnaalla. Tikkurilan ja Myyrmäen ympäristöt olivat siis alueen keskuspaikkoja jo kivikaudella.

Vaikka Vantaalla ovatkin pitkät ja paksut historialliset juuret, ei se automaattisesti luo vantaalaisille omaa identiteettiä. Vantaalle on sotien jälkeen muuttanut paljon ihmisiä ja kaupunki on kasvanut roimasti viimeisen puolen vuosisadan aikana. On selvää, että identiteetin muodostuminen vie aikansa, etenkin siinä tapauksessa että kaupunkiin on tullut runsaasti uutta väestöä. Vanhemmat eivät ole osanneet kertoa lapsilleen uudesta kotikaupungistaan samalla tavalla kuin jos olisivat asuneet seudulla jo monen sukupolven ajan. Vantaalle kuitenkin syntyy koko ajan uusia sukupolvia, jotka ovat paljasjalkaisia vantaalaisia. Heillä on aivan eri lähtökohdat viedä vantaalaisidentiteettiä eteenpäin omille lapsilleen.

Identiteetiä ei kuitenkaan luoda tyhjästä, myös kaupungin ja järjestöjen pitää kantaa kortensa kekoon. Vantaan menneisyys ja hienot historialliset paikat on tuotava paremmin kaupunkilaisten tietoisuuteen. Asukkaille pitää tarjota pääsy upeisiin luontokohteisiin sekä tarjota kunnolliset puitteet kulttuurin ja urheilun harrastamiselle. Asukkaiden tulee itse tuntea olevansa osa toimivaa ja hienoa kaupunkia. Vantaa on täynnä potentiaalia ja kaupunkilaisille on annettava aiheita olla ylpeitä kotikaupungistaan. Tämän vuoksi toivoisin kaupunginkin satsaavan tulevaisuudessa hieman enemmän kulttuuriin. Vuonna 2010 tehdyn selvityksen mukaan Vantaa nimittäin käytti Suomen suurista kaupungeista suhteellisesti kaikkein vähiten rahaa kulttuuriin asukasta kohden (Vantaan Sanomat 6.9.2012).

Andreas Koivisto